Kesän korvilla pyörät pyörimään

Viimeksi muokattu: 8.1.2024
Kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerus kirjoittaa kesän liikenteeseen liittyvistä kokeiluista, yhteiskäyttöön tarkoitetuista kuntapyöristä ja kimppakyydit.com -verkkoalustasta.

Joukkoliikenteen ja yhteiskäyttökokeilujen asiat kuuluvat nykyisin maankäytön, asumisen ja liikenteen tulosalueelle, jonka vastuuhenkilönä toimii allekirjoittanut. Onkin ollut mielenkiintoista päästä näihin asioihin sisään lähemmin kuin aiemmin vain palvelujen käyttäjänä. Liikennettä koskien käynnissä on pari kokeilua, joista tarkemmin tässä blogikirjoituksessa.

Mäntsälän yhteiskäyttöpyöriä on ollut kunnassa käytössä parina kesänä ja nyt niitä on saapunut myös tälle kesälle.  Edellisvuosina tätäkin palvelua osaltaan haittasi korona, tänä kesänä onkin sitten hyvä tilanne nostaa käyttöaste uuteen ennätykseen. Pyöriä toivotaan nähtävän mahdollisimman paljon katukuvassa ajossa, siksi tälle kesälle kokeilemme sitä, että pyörien käyttö on maksutonta kahden tunnin vuokrauksiin asti.  Palauttamalla pyörän välissä,  voit ottaa paluumatkalle uudestaan käyttöön maksuttoman jakson. Nyt kannattaa testata palvelu, sillä ainakaan hinta ei ole kynnyskysymys.

Vinkkaa myös tutuillesi tai Mäntsälään tuleville matkailijoille pyörien käytöstä!

Mäntsälän kirkonkylä on etäisyyksiltään oikein sopivan kokoinen pyöräilymatkoille ja pääsääntöisesti kevyet väylät ovat suht hyviä. Pidempiä pyöräreittejä esimerkiksi kyliin toki puuttuu. Tarpeita on, rahoitusta näiden toteuttamiseen vain on rajallisesti. Pala kerrallaan suunnitelmien kautta tätäkin asiaa pidetään esillä ja edistetään.

Toisena liikenteeseen liittyvänä palvelualustana kunta on mukana kimppakyydit.com palvelusn alkustarttauksessa ja alustalle on nyt perustettu Mäntsälä-ryhmä.  Yhteisöllisyys on tärkeä tekijä kunnan uudessa strategiassa ja arvoissa.  Kimppakyydit voivat osaltaan vahvistaa tätä.  Ja tietysti  matkakuluja jakamalla kaikki hyötyvät, niin ympäristö kuin oma lompakkokin, varsinkin kun polttoaineet ovat hinnoissaan.

Kimppakyydit voi olla yksi ratkaisu myös haja-asutusalueen liikkumistarpeita ajatellen.  Kannattaa kokeilla kimppakyytejä esim. työmatkoihin, harrastuksiin, kylien asiointikyyteihin tai mihin sitten on menossakaan.

Nyt vain rohkeasti kokeilemaan näitä uusia palveluja kesän tullessa. Otamme näistä kokeiluista myös mielellämme vastaan palautetta palvelujen kehittämistä ja seuraavia vuosien suunnittelua varten.  Helpoiten palautetta voi lähettää kunnan uusien kotisivujen palautekanavan kautta.

Vesa Gummerus
kuntakehitysjohtaja