Mielessä – kuntablogi

Uudessa kuntablogissamme eri alojen asiantuntijat ja tekijät kirjoittavat mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista inhimillisestä näkökulmasta. Uusi kirjoitus julkaistaan joka kuukausi. Voit myös ehdottaa meille aihetta tai kirjoittajaa lähettämällä viestin os. mavi@mantsala.fi.

Maailman ollessa yhä epävakaampi, olisi tärkeää jaksaa olla toinen toisiamme kohtaan ystävällisiä. Sen myönteinen voima on valtava, kirjoittaa Hannu Laurila.

Nuorisotyötä tekevien ammattilaisten moninaista arjen työtä valottaa kunnan blogissa nuoriso-ohjaaja Suvi-Maria Koskinen. 

Esteetön ympäristö mahdollistaa myös liikuntaesteisten ihmisten liikuntaharrastuksen. Helppo liikkua -lenkille 22.5.23 toivotetaan kaikki tervetulleiksi.

Kunnanjohtaja Hannu Laurila toivoo blogissaan mäntsäläläisiltä aiempaa parempaa äänestysaktiivisuutta.

On vaikea kuvitella tähän hetkeen paremmin sopivia arvoja kuin juuri nämä, kuntastrategiassa määritellyt kunnan arvot, kirjoittaa kunnanjohtaja Hannu Laurila.

Hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen ohjaa monia valintojamme, mutta kuinka moni pysähtyy miettimään, mitä hyvinvointi oikeastaan tarkoittaa.

Vapaa-aikapalveluiden kuntablogissa pohditaan miten kohtaamme kylillä pyörivän teinilauman tai yksinäisen näköisen nuoren, hyväksyen vaiko paheksuen.

Palvelualuejohtaja Mika Pynttäri kirjoittaa siitä, miten Mäntsälä on muuttunut sisäänlämpiävästä maalaispitäjästä avoimeksi ja vahvasti kehittyväksi kunnaksi.

Tutkimusmatkailija A.E. Nordenskiöldin syntymästä tulee vuonna 2022 kuluneeksi 190 vuotta. AIkansa kuuluisuus vietti lapsuutensa Mäntsälän Frugårdissa.

Sivistysjohtaja Timo Ahvo vertaa opinpolkua löytöretkeilyyn, jonka varrella aikuisten tehtävänä on turvata kasvun ja oppimisen edellytykset lapsen etu edellä.

Esa Siikaluoma kirjoittaa vastuullisuudesta. Sosiaalinen-, ympäristö- ja hallinnon vastuullisuus ei ole vain sanahelinää, vaan arvopohjaisia tekoja.

Kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerus kirjoittaa kesän liikenteeseen liittyvistä kokeiluista, kuntapyöristä ja kimppakyydit.com -verkkoalustasta.

"Päällimmäisenä mielessä on Ukrainan sota. Kovin pieniltä tuntuvat oman kunnan murheet tämän humanitaarisen kriisin edessä", kirjoittaa kj. Hannu Laurila.