Tämä paikka kitki meistä liian suorittamisen

Viimeksi muokattu: 29.9.2022
”Emme ennakkoon osanneet edes ajatella, miten hyvin kaikki sujuu täällä asuessa”, kertovat tuoreet Mäntsälän asukkaat, Riina ja Toni. Kiire ja suorittaminen on saanut jäädä ja unelmakotia kunnostetaan sitä mukaa kun hyvältä tuntuu.

Aviopari Toni ja Riina muuttivat Mäntsälään vuosi sitten silloin kolmevuotiaan perheen esikoisen kanssa. Sittemmin perhe on täydentynyt nyt kahdeksan kuisella tyttärellä. Aikaisempaa Mäntsälä-suhdetta ei perheellä ollut ennen kuin Sääksjärven kylästä löytyi se unelmien talo keväällä 2021. Mittavan remontin ja muuton jälkeen arki on alkanut sujua yllättävänkin jouhevasti. ”Emme ennakkoon osanneet edes ajatella, miten hyvin kaikki sujuu täällä asuessa”, pariskunta toteaa.

Toni ja Riina asuivat aiemmin Haagassa Helsingissä kompaktissa kerrostaloasunnossa. Molemmilla oli  vaativa työ ja jatkuva kiireen ja suorittamisen tuntu. ”Vastapainoksi meillä oli tapana perjantaisin työviikon jälkeen rentoutua viinilasillisen äärellä ja haaveilla unelmien kodista ”väljemmillä vesillä” – sitten joskus. Unelmaan kuului vanhan maatilan pihapiiri, hirsirunkoinen päärakennus, suht hyväkuntoinen navetta ja pieni tilkku peltoa.

”Jossain vaiheessa aloimme ajatella, että miksi vain unelmoida? Eikö unelman toteuttamiseksi kannattaisi alkaa toimia nyt, eikä vasta sitten, kun lapset ovat jo isoja ja ollaan eläkkeellä?  Miksi odottaa, jos tämä on meidän molempien unelma?”, Riina kuvailee muuttoajatuksen muotoutumista.

Erilaisia taloja ja tiloja, pohjoisrajana Pirkanmaa, käytiin katsomassa yli vuoden ajan. Monessa paikassa vastassa oli joko hieman liian huonokuntoinen tai turhan kalliiksi tuleva kokonaisuus. Välimuodot puuttuivat. Kunnes eräänä toukokuisena päivänä Toni ja Riina ajoivat Mäntsälään, Sääksjärventien varrella olevan entisen fasaanitilan pihapiiriin.

Omenapuut kukkivat ja uusmaalaisen luonto näytti kauneimmat kasvonsa. Talo seisoi vakaana perinteitä huokuvan pihapiirin korkeimmalla kohdalla. Hintapyyntökin oli kohdillaan.

”Kun ajoimme pihaan, huomasimme ensin valtavan kokoiselta tuntuva pihan ja upean talon. Kesän vehreyskin oli juuri heräämässä. Mieleen tuli heti, että voisiko tämä olla meidän talo ja kotipaikka!”, Riina muistelee.

Remontti kysyi kanttia

Olihan se. Ja talon mukana tuli paljon muutakin. Talli, navetta, varasto, liiteri, peltoa, hieman maata ja metsää. Ainu koiralla on nyt runsaasti lääniä, missä temmeltää ja tutkiskella ja perheen lapsilla turvallista pihapiiriä leikkiä ja iän karttuessa rakentaa majoja ja seikkailla.

Talo ja muut tilat ja tanhuet tutkittiin toki perin pohjin ennen ostotarjouksen tekoa. 1930-luvulla rakennettu hirsirunkoinen päärakennus osoittautui olevan perusteiltaan hyvässä kunnossa ja navetta seisoi vakaana sijoillaan. Tosin päärakennuksen asuinkerros oli melkoinen näky vuosikymmeniä jatkuneen sisällä tupakoinnin vuoksi. Mutta tilan potentiaali oli nähtävissä ja saatiin lopulta myös hienosti toteutettua.

Remonttirupeama kesti kaikkineen yli vuoden, sillä kaikki sisätilat piti uusia täysin. Seinät ja lattiamateriaalit revittiin itse kavereiden avulla. Varsinainen uudistustyö teetettiin ammattilaisilla. Silti usko homman mielekkyyteen oli koetuksella, kun alussa kohdalle osui pari epäluotettavaa urakoitsijaa ja säätämistä riitti. Onneksi lähiseudulta löytyi naapurin vinkkaamana osaava ja luotettava remontin tekijä, jonka huomassa koko remontti hoitui lopulta maaliin mallikkaasti ja asiantuntemuksella.

 

Remontissa sisätilat uusittiin täysin, vanhaa taloa ja perinteisiä työtapoja kunnioittaen.

Valoa, tilaa ja lämpöä riittää

Talosta haluttiin mahdollisimman hengittävä ja kaikki työvaiheet ja materiaalivalinnat tehtiin perinteitä ja talon luonnetta kunnioittaen. Lisäapua saatiin myös vanhojen talojen kunnostukseen erikoistuneelta konservaattorilta, joka neuvoi joissakin tärkeimmissä työvaiheissa.

Lopputulos on valoisa ja kodikas. Jalan alla narahtelee kaunis lankkulattia ja huoneiden perinnetapetit ja muu värimaailma sopivat täydellisesti talon henkeen. Huoneet ovat väljiä, mittasuhteet sopusuhtaisia ja kaunis luonnonvalo siilautuu ikkunoista sisälle.

Nyt perheellä on käytössä Haagan kompaktien 61 asuinneliön sijaan 180 m2 asuintilaa talon ensimmäisessä kerroksessa. Yläkerran remontti saa odottaa aikaa, jolloin perheen nuorempi polvi haluaa omaa rauhaa ja tarvitaan lisää tilaa.

Ensimmäinen talvi uudessa kotipaikassa tosin hieman jännitti. ”Puhuttiin vähän vitsinä, että katsotaan, selvitäänkö me täällä hengissä. Eniten jännitti se, miten talo pitää lämmintä ja miten muutenkin selvitään ihan uusissa oloissa, maaseudun pimeyden keskellä”, Toni naurahtaa. Mutta hyvin selvittiin, talo piti hyvin lämpöä ja alkoi tuntua yhä enemmän kodilta.

Runsaslumisen viime talven jälkeen on tosin opittu se, että ensi talveksi hankinnassa on lumilinko. Työpäivän päälle parhaimmillaan tuntien lumityöt kun ovat hieman turhan kovaa kuntoilua.

 

Perheen juniori tykkää puuhailla isossa pihapiirissä. Tässä kastellaan kasvimaata.

Enää ei ole kiire minnekään

Arki Sääksjärven kylässä on sujunut yllättävänkin jouhevasti. Toni ajaa työpaikalle Helsingin Töölöön 50 minuutissa ja Riina esikoisen päiväkotiin vajaassa vartissa. Päiväkotipaikka järjestyi sujuvasti ja muutoinkin perhe on otettu kylällä hyvin vastaan. Lähinaapuri ilmestyi pihamaalle tekemään tuttavuutta hetimmiten, kun perhe teki muuttoa. Hyviltä naapureilta on saatu arkista apua ja vinkkejä muun muassa remontin tekoon.

”Kunnostamista ja tekemistä riittää yhä sekä pihalla että muissa rakennuksissa, mutta onhan tässä aikaa koko loppu elämä”, pariskunta toteaa.

”Olemme molemmat olleet suorittajia. Tämä talo ja paikka on opettanut terveellistä suhteellisuudentajua. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ja asioita voi edistää pikkuhiljaa. Pääasia on, että tekeminen tuo mielihyvää ja eläminen sujuu vailla suorituspaineita.”

Nyt kesän korvilla suuri pihamaa näyttää kutsuvalta keitaalta, jossa erilaiset perennat, hedelmä- ja koristepuut ja pihapiirin takaa aukeava peltomaisema hehkuvat tuoreen vihreässä loistossaan. Riina kunnostaa keittiöpuutarhaa navetan vierustalle ja juniori opettelee innoissaan ajamaan pyörällä kumpuilevaa pihaa ja polkuja pitkin.

Näillä poluilla on asteltu ja katseltu heräävää luontoa ja kesää jo monen sukupolven ajan. Eletty rauhassa hyvää juurevaa elämää, josta ei ole kiire pois mihinkään. Nyt uusi perhe jatkaa tätä sukupolvien ketjua, tyytyväisenä elämäänsä, tässä ja nyt.

Teksti ja kuvat: Jaana Jetzinger

Tutustu myös Riinan Instagram-tiliin Meidän maatilaunelmia, jossa on lisää kuvia ja juttua elämästä tilalla. ”Elämä on saanut ihan eri tavalla tarkoituksen ja me olemme löytäneet itsellemme paikan, jota todella rakastamme., Riina kirjoittaa blogissaan.

Talo Sääksjärvellä