Mäntsälä 2050 – strateginen yleiskaavaehdotus on edennyt ehdotusvaiheeseen
Pitkään valmistelussa ollut Mäntsälän strateginen yleiskaava 2050 on edennyt ehdotusvaiheeseen ja on nähtävillä 4.2.–13.3.2026. Yleiskaava ohjaa kunnan pitkän aikavälin kehitystä asumisen, palvelujen, liikkumisen, elinkeinojen, virkistyksen sekä ympäristön ja luonnon näkökulmista.
Kaavaehdotuksen lisäksi kunta on julkaissut piirrosanimaation, joka valottaa yleiskaavan valmistelun eri vaiheita ja sen merkitystä kunnan kehittämisen kannalta.
Yleiskaava linjaa maankäyttöä ja kehittämisen painopisteitä
Oikeusvaikutteinen strateginen yleiskaava määrittää Mäntsälän maankäytön suuret linjat ja tulevat kehittämisen painopisteet vuoteen 2050 asti. Se ei ole yksityiskohtainen kaavakartta, vaan suunnitelma, joka ohjaa kunnan kasvua, maankäytön suuntia ja tukee kunnan strategisia linjauksia ja tavoitteita.
Yleiskaavaehdotus perustuu laajoihin selvityksiin ja yhteistyöhön kunnan asiantuntijoiden, eri viranomaisten, päättäjien, yrittäjien ja asukkaiden kanssa. Suunnittelussa on huomioitu muun muassa väestökehitys, luontoarvot, liikenneverkot, elinkeinoelämän tarpeet, palvelujen saavutettavuus sekä ilmastotavoitteet. Kokonaisvaltainen yleiskaavatasoinen tarkastelu mahdollistaa aluekehittämisen painopisteiden tunnistamisen ja varmistaa maanomistajien tasapuolisen kohtelun.
Yleiskaava-aineistoon sisältyy pääkaavakartan lisäksi kaksi oikeusvaikutteista teemakarttaa: luonnonympäristö ja virkistys (liitekartta 1) sekä kulttuuriympäristö (liitekartta2) ja kaavaselostus liitteineen, vuorovaikutusraportti sekä lukuisia selvityksiä. Voimaan tullessaan strateginen yleiskaava kumoaa Mäntsälän kahdeksan osayleiskaavaa.
Tavoitteena hallittu ja kestävä kasvu
Mäntsälän strateginen yleiskaava pyrkii varmistamaan, että kunta kasvaa hallitusti, kestävästi ja ihmisläheisesti. Tavoitteena on sujuva arki, toimiva liikenne, monipuoliset asumisen vaihtoehdot, elinvoimainen yritystoiminta ja ympäristöä kunnioittava kehitys.
Yleiskaavassa näkyvät maankäytön linjausten lisäksi erilaisten toimintojen yhteensovittaminen ja yleispiirteiset aluevaraukset, jotka ohjaavat alueidenkäytön suunnittelua, asemakaavoitusta ja tarvittaessa osayleiskaavoitusta.
Kaavan laadinnan vaiheet
Mäntsälän yleiskaavan laadinta aloitettiin jo vuonna 2018. Mäntsälän yleiskaava 2050, luonnos 1 tehtiin tarkempana aluevarauskaavatyyppisenä. Se oli julkisesti nähtävillä vuonna 2021. Kaavatyön edetessä vuonna 2023 tehtiin päätös, että yleiskaava tehdään strategisena.
Mäntsälän strategisen yleiskaavan 2050 luonnos oli nähtävillä 17.11.2024 – 18.1.2025. Siitä saatujen lausuntojen, mielipiteiden ja kannanottojen perusteella kaava-aineistoa on täydennetty ja muokattu. Lisäksi viranomaisten ja sidosryhmien kanssa on käyty neuvotteluja ja laadittu tarkentavia selvityksiä. Näiden sekä asiantuntijaharkinnan pohjalta kaavatyötä on kehitetty eteenpäin kohti varsinaista kaavaehdotusta. Kaavaluonnoksesta saatuun palautteeseen on laadittu vastineet, jotka on koottu erilliseen vuorovaikutusraporttiin.
Kaavaehdotukseen tutustuminen ja mahdolliset muistutukset
Yleiskaavaehdotus pidetään nähtävillä 4.2.–13.3.2026 välisen ajan. Kaavamateriaaliin voi tutustua kunnan kotisivuilla www.mantsala.fi/yleiskaava2050 ja siellä: ”strateginen yleiskaavaehdotus (2026)” sekä kunnantalolla palvelupiste Vinkissä, Heikinkuja 4, Mäntsälä (aukioloajat kunnan kotisivuilla).
Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus esittää yleiskaavaehdotuksesta muistutuksia. Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa 13.3.2026 klo 14.00 mennessä osoitteeseen: Mäntsälän kunta, kuntakehityspalvelut Heikinkuja 4 04600 Mäntsälä tai sähköpostitse: kirjaamo@mantsala.fi Kuoreen merkintä / sähköpostiin otsikko: Strateginen yleiskaava 2050 ehdotus
Kaavaehdotuksen yhteydessä julkaistuun animaatioon ”Mäntsälän strateginen yleiskaava 2050” voi tutustua niin ikään 4.2. lähtien kunnan kotisivuilla www.mantsala.fi/yleiskaava2050 ja kunnan Youtube-kanavalla (linkki avautuu animaatioon). Animaatio havainnollistaa, mistä yleiskaavassa on kyse ja millaisella prosessilla sitä valmisteltu.
VALMISTELUN JA PÄÄTÖKSENTEON TAUSTAA
Mäntsälän strateginen yleiskaavaehdotus 2050 esiteltiin kuntakehityslautakunnalle loppuvuonna 2025 (29.10.2025 § 123 ja 10.12.2025 § 143). Lautakunta päätti palauttaa ehdotuksen valmisteluun. Muutokset koskivat muun muassa ekologisten yhteyksien poistamista sekä luonnonsuojelualuevarausten muuttamista maa- ja metsätalousvaltaisiksi alueiksi, joilla on erityisiä ympäristöarvoja. Näiden muutosten perusteella yleiskaavaehdotuksen pääkaavakartta sekä liitekartta 1 ”Luonnonympäristö ja virkistys” päivitettiin lautakunnan linjausten mukaisiksi.
Lautakunnan edellyttämät muutokset ovat poliittisia ratkaisuja, ja ne on toteutettu täsmällisesti kaavakarttoihin.
Kaavaselostuksen tehtävä on kuitenkin toinen: sen tarkoitus on kuvata kaavan taustalla olevat selvitykset ja perustelut. Tämän vuoksi selostusta ei ole muutettu vastaamaan poliittisia linjauksia, vaan se esittää asiantuntija-aineiston, joka pohjautuu lainsäädännön sisältövaatimuksiin, tutkittuun tietoon, vaikutusten arviointiin ja tehtyihin selvityksiin.
Päätöksenteon ja valmistelun läpinäkyvyyden varmistamiseksi lautakunnan edellyttämät muutokset on koottu kaavaselostuksen liitteeseen. Näin osalliset voivat nähdä, mitkä kaavan osat perustuvat selvityksiin ja mitkä poliittiseen harkintaan. Lopullinen vastuu kaavan sisällöstä kuuluu kunnan päätöksentekijöille.