Riihenmäen tekonurmikenttä on valmistunut
Riihenmäen tekonurmikenttä on valmistunut ja vastaanotettu tänään 31.8.2023. Pieniä puutteita korjataan ensi viikolla, ja uudet maalit tulevat myös silloin. Lisäksi n. kahden viikon päästä tulee kentän laidalle aitiot.
Kenttä on koulun käytössä arkisin klo 8–16 välisenä aikana. Urheiluseurojen kanssa aloitetaan keskustelut kenttävuorojen varauksista. Kenttävarauksista vastaa liikuntapalvelut. Muina aikoina kenttä on myös muiden käytettävissä.
Kenttämaalaukset rajaavat kaksi pienempää jalkapallokenttää ja yhden täysimittaisen kentän. Lisäksi on kaksi juniorikenttää ja yksi naisten pesäpallokenttä myös käytössä. Talvella kenttä jäädytetään.
Kentän täyttöaineena on Bioflex.
Rakennuttaja on Mäntsälän kunta ja rakentajana toimi Unisport-konserniin kuuluva kotimainen tekonurmikenttiä valmistava Saltex Oy. Vastaavana mestarina toimi Jari-Pekka Niskanen.
Tämä kohde on saanut aluehallintovirastolta veikkausvoittorahoista myönnettyä valtionavustusta.
Mukavia pelihetkiä ja pidetään uudesta kentästä hyvää huolta.