Kiusataanko sinua? Normaali.fi auttaa ja tukee nuoria

7.9.2022

Normaali.fi on suunnattu Keski-Uudenmaan alueen 13–25-vuotiaille nuorille. Syyskuussa palvelun teemana on kiusaaminen.

Nuori, kiusataanko sinua koulussa, kaveripiirissä, harrastuksissa, somessa tai netissä? Voit chattailla kiusaamisesta ja häirinnästä nimettömästi ja luottamuksellisesti Normaali.fi -palvelussa, https://normaali.fi/keusotechat. Chat on auki ma–to klo 16–18.

Chatissa sinulle vastaavat Keusoten ja kuntien nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset. Voit jutella chatissa kiusaamisen lisäksi esimerkiksi pahasta olosta, ihmissuhteista, elämässä selviämisestä tai muusta mielessäsi olevasta asiasta.

Normaali.fi on suunnattu Keski-Uudenmaan alueen 13–25-vuotiaille nuorille. Syyskuussa palvelun teemana on kiusaaminen.

Mitä on kiusaaminen?

Kiusatuksi voi joutua kuka tahansa tavallinen lapsi tai nuori. Kiusaamisella tarkoitetaan sitä, että sama henkilö joutuu jatkuvasti kiusaamisen kohteeksi. Kiusaaminen voi olla esimerkiksi tönimistä, lyömistä, haukkumista ja pilkkaamista, seurasta pois sulkemista, ilkeitä puheita – mitä tahansa sellaista, jolla pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista. Usein kiusattu myös eristetään luokan, ryhmän tai virtuaaliryhmän sosiaalisesta kanssakäymisestä. Kiusaajia voi olla yksi tai useampia. Kiusaamiseen tulee aina puuttua, joten otathan kiusaamisen puheeksi vanhempiesi, opettajasi ja/tai työpaikkasi esihenkilön kanssa.

Tee huolitesti ja katso näkökulmavideoita

Normaali.fi -palvelussa omia huolia voi testata turvallisesti myös kyselyn avulla sekä katsoa nuorten yleisimpiin huoliin liittyviä tarinallisia näkökulmavideoita.

Kiusaamiseen liittyviä lyhyitä videoita on katsottavissa yhteensä 10 kpl ja seksuaaliseen häirintään liittyviä 8 kpl. Palvelusta löytyy myös kymmenittäin näkökulmavideoita monista muista nuoria askarruttavista teemoista. Lisäksi TikTokista kannattaa katsoa kiusaamiseen liittyvä Emmin tarina -video.

Viime vuonna alueemme nuoria puhuttivat eniten ahdistukseen, masennukseen, terveyteen, ulkonäköön ja erilaisuuteen, yksinäisyyteen sekä elämässä pärjäämiseen liittyvät huolet.

Lisätietoja: https://www.keusote.fi/2022/09/06/kiusataanko-sinua-normaali-fi-auttaa-ja-tukee-nuoria/

Lue myös