Mäntsälän historiaa

Mäntsälän nykyinen kunnantalo on Arto Sipisen suunnittelema ja se on valmistunut 1992. Ala-aulan lattiassa on käytetty Mäntsälän punaloimuista Aurora-graniittia.

Mäntsälässä on ehditty kunnan asioita hoitaa kaikkiaan kolmessa rakennuksessa. Vanhin on kirkonmäellä sijaitseva pitäjäntupa. Talo rakennettiin 1850-luvulla ja pitkään se täyttikin tehtävänsä. Vuonna 1926 Uusimaa-lehdessä todettiin. ”Kunnantalokin saisi olla noin suuressa kunnassa enemmän kunnioitusta herättävä”. Uuden talon rakentamista oli kunnassa harkittu jo paljon ennen Uusimaa-lehden kommenttiakin, mutta liikeneviä varoja oli kunnassa käytetty mm. kunnalliskodin rakentamiseen.

Uuden kunnantalon piirustukset hyväksyttiin alkuvuodesta 1935 ja talo vihittiin käyttöönsä 2.12.1935. Talon on suunnitellut rakennusmestari Väinö Siikonen. Punatiilinen kunnantalo sijaitsee kirkonmäellä. Rakennuksen valtuustosalin ja aulan seinä- ja kattomaalaukset on tehnyt Hannes Malisto. Uutena kolmikerroksisessa kunnantalossa oli runsaasti tilaa. Sinne sijoitettiin aluksi kunnankanslia, sähkölaitoksen toimisto ja kirjasto. Taloon muuttivat asumaan vahtimestarin lisäksi kunnankirjuri ja sähkölaitoksen johtaja.

Kunnan toimintojen lisääntyessä vuosi vuodelta talo muuttui tilavasta ahtaaksi ja yhä useammat kunnan toiminnat joutuivat etsimään toimitiloja muualta. Ennen nykyisen kunnantalon valmistumista ”hajasijoitettuna” olivat mm. maataloustoimi, tekninen toimi, koulutoimisto ja sosiaalitoimi.

Vuonna 1935 rakennettu kunnantalo peruskorjattiin vuonna 1996 kansalaisopiston käyttöön.

Seurojentalo
Mäntsälän suojeluskuntatalo – Mäntsälän kapina

Mäntsälän suojeluskunta ja paikallinen lottayhdistys sopivat vuonna 1925 yhteisessä kokouksessaan, että Mäntsälään rakennetaan suojeluskuntatalo.

Rakennuskustannuksiin otettiin velkaa, mutta erittäin merkittävä osa kustannuksista saatiin katettua erilaisin talkootöin ja lahjoituksin, vuonna 1926 järjestettyjen arpajaisten voittoina on ollut mm. 10 kappaletta Ford-henkilöautoa ja 5 Excelsior-moottoripyörää. Talon tontin kirkonkylän keskustassa lahjoitti Mäntsälän kartanon omistaja Herlevi puolisoineen. Lähes kaikki talon hirret sekä tiiliä ja muita rakennustarvikkeita saatiin lahjoituksena pitäjältä. Talon suunnitellut arkkitehti Einar Flinkenberg ei laskuttanut omasta työstään. Taloudellisesti merkittävää oli myös lottien tuki, he järjestivät lukuisia arpajaisia ja iltamia, jotta rakentamisesta aiheutuneita velkoja saatiin maksettua.

Mäntsälän suojeluskuntatalon vihkiäisjuhlaa vietettiin elokuussa 1926.

Mäntsälän suojeluskuntatalo toimi Mäntsälän kapinan keskeisenä tapahtumapaikkana kevättalvella 1932. Tapahtumasarja lähti liikkeelle Mäntsälän Ohkolan kylän työväentalolta 27.2.1932. Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Mikko Erich oli kutsuttu iltamiin puhujaksi. Lapualaishenkinen oikeisto yritti saada iltamaluvan peruutettua. Kun tämä ei onnistunut, päätettiin Erichin puhe estää väkivalloin.

Ohkolaan kerääntyi noin 400 miestä. Pääosin he olivat mäntsäläläisiä, mutta mukana oli myös helsinkiläisiä ja Lapuan liikkeen kannattajia Mäntsälän lähipitäjistä. Koska levottomuuksia tiedettiin odottaa, oli Ohkolassa runsaasti poliiseja turvaamassa tilannetta. Sekava tilanne kärjistyi ammuskeluun, jossa kukaan ei onneksi loukkaantunut.

Työväentaloa piirittäneet miehet kokoontuivat Mäntsälän suojeluskuntatalolle, jossa tilanne varsinaisesti kärjistyi kapinaksi. Suojeluskuntatalolle saatiin tieto, että Ohkolan piirittäjät oli määrätty vangittaviksi. Miehet päättivät pysyä yhtenä joukkona ja puolustautua vangitsijoita vastaan. Kapinan henkiseksi johtajaksi saatiin lapuanliikkeeseen kuuluva Artturi Vuorimaa, joka tapahtuman aikaan piileskeli Mäntsälän Sääksjärvellä. Vuorimaa oli etsintäkuulutettu kahden kommunistisen kansanedustajan muilutuksesta.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina 28.2., Artturi Vuorimaa laati kapinallisten julistuksen tasavallan presidentille, jossa vaadittiin marxilaisuuden tukahduttamista ja hallituksen eroa. Kapinallisten johtoon valittiin esikunta ja miehet jaettiin komppanioihin. Mäntsäläläisten lisäksi aseistettuja miehiä saapui muilta paikkakunnilta Uudeltamaalta, Hämeestä, Pohjanmaalta ja Viipurin läänistä. Kaikki paikalle lupautuneet joukot eivät koskaan todellisuudessa saapuneet – loppujen lopuksi oli miehiä oli Mäntsälässä viikon aikana enimmillään hieman yli 500.

Kapinalliset ottivat valvontaansa puhelinkeskuksen ja rajoittivat jonkin verran nimismiehen toimintaa, mutta yleisesti ottaen elämä kirkonkylässä oli hyvin rauhallista. Kapinan johtomiehet pyrkivät suhtautumaan alkoholinkäyttöön ankarasti, mutta juopottelua oli silti runsaasti, erityisesti kerrotaan lapuanliikkeen johdon syyllistyneen siihen.

Kapinan johto siirtyi lapuanliikkeen käsiin maanantaina 29.2., jolloin Vihtori Kosola, kenraali Wallenius ja joukko muita lapuanliikkeen keskusjohtoon kuuluvia ilmoitti siitä Hämeenlinnasta käsin Mäntsälään.

Maan hallitus pelkäsi Mäntsälään kokoontuneiden joukkojen marssivan pääkaupunkiin ja Helsingissä olevat joukko-osastot hälytettiin vartioimaan pääteitä ja rautatietä. Myös valtioneuvoston linna ja eduskuntatalo asetettiin vartioon. Maanantaina 29.2. tuli voimaan tasavallan suojelulaki, jonka nojalla voitiin väliaikaisesti rajoittaa kansalaisten keskeisiä perusoikeuksia kuten kokoontumisvapautta. 1.3. luettiin radiossa presidentti Svinhufvudin julistus, jossa hän kehotti suojeluskuntalaisia pysymään kuuliaisina laeille ja palaamaan kotiseudulleen.

Eri puolilla maata satoja miehiä kokoontui lapuanliikkeen organisoimina ja myös suoraan Mäntsälään saapui joukkoja. Mielialat Mäntsälässä varsinkin nuorten miesten keskuudessa ovat olleet voimakkaan lapualais-isänmaallisia. Tilannetta ovat ruokkineet jännittynyt mieliala ja tiedot, joiden mukaan eri puolilta maata oltiin tulossa Mäntsälässä olevien tueksi. Toisaalta monet vanhemmat miehet ovat katsoneet kahakan menneen liian pitkälle ja vetäytyneet pois suojeluskuntatalolta.

Keskiviikkona 2.3. presidentti Svinhufvud piti radiopuheen, jossa hän vetosi laillisuuden puolesta ja lupasi että yllyttäjiä lukuun ottamatta kapinaan osallistuneet välttyvät rangaistuksilta jos he palaavat rauhassa koteihinsa. Myönnytyksenä kapinallisille presidentti lupasi toimia laillisessa järjestyksessä valtiollisen elämän epäkohtien poistamiseksi.

Presidentin puheen jälkeen joukot alkoivat monilla paikkakunnilla hajaantua. Tilanne alkoi kääntyä kapinoitsijoita vastaan. Torstaina Mäntsälästä päätettiin lähettää lähetystö neuvottelemaan presidentin kanssa. Miehet tapasivat presidentin perjantaina, mutta tapaamisessa presidentti lähinnä kuunteli miehiä ja muistutti radiopuheensa viestistä. Perjantaina yleinen mielipide – ja myös suojeluskuntien johto – oli jo kääntynyt kapinallisia vastaan. Neuvotteluissa sovittiin lopulta että joukot saivat poistua Mäntsälästä oman johtonsa alaisuudessa ja sunnuntaina kapinajohto pidätettiin.

Mäntsälän nykyinen tiilikirkko on pitäjän neljäs kirkko. Vanhin kirkoista oli ns. pohjalainen tukipilarikirkko, jonka todettiin 1740-luvulla käyneen ahtaaksi ja huonokuntoiseksi ja sen tilalle rakennettiin 1748-1751 uusi kirkko.

Kokonaan uuden kirkon rakentaminen tuli kuitenkin ajankohtaiseksi jo 1770-luvulla, koska 1750-luvulla valmistuneen kirkon rakennustyö oli tehty huonosti. Uuden kirkon rakennustyöt aloitettiin keväällä 1775 rakennusmestari Matts Petrellin johdolla. Kirkko oli tasavartinen ristikirkko.

Mäntsälän nykyisen kirkon rakentaminen otettiin ensi kertaa esille pitäjänkokouksessa vuonna 1843. Kirkon perustukset olivat antaneet periksi ja tästä oli aiheutunut myös muita vaurioita rakennukselle. Moninaisten vaiheiden jälkeen päädyttiin tiilikirkkoon, jonka suunnitteli arkkitehti Jean Wik. Rakennustyypiltään Mäntsälän kirkko on länsitornillinen pitkäkirkko ja rovastikunnan suurin kirkko.

Mäntsälän kirkko valmistui 1866, jolloin kirkko otettiin käyttöön ensimmäisenä adventtina. Vanhan kirkon viimeinen jumalanpalvelus pidettiin 24.11.1866. Sen jälkeen vanha, puinen kirkko purettiin ja sen hirret käytettiin Ehnroosin kansakoulun rakennusaineiksi. Koulu sai nimensä rovasti Abraham Ehnroosin mukaan. Hänen huomattava testamenttilahjoituksensa mahdollisti kansakoulun perustamisen Mäntsälään.

Kirkon alttaritaulu on saksalaisen Bernhard Reinholdin maalaama ”Paimenten kumarrus”, se on yksi harvoista maamme kirkoissa olevista Jeesuksen syntymää kuvaavista alttaritauluista. Alttaritaulun lahjoitti vuonna 1874 Mäntsälän Ylikartanon omistaja Hugo von Qvanten. Alttaritaulun kehyksen kultauksen kustansivat seurakunnan muut säätyläiset.

Mäntsälän vahvasta kartanokulttuurista kertovat neljä kirkossa säilynyttä hautajaisvaakunaa. Vanhin niistä on luutnantti von Vietinghoffin hautajaisissa 1674 kannettu vaakuna. Vietinghoffin suku omisti Hautjärven kartanon. Kolme muuta vaakunaa ovat Mäntsälän kartanoon liittyneiden sukujen jäseniä: Anders Möller, Peter Nassokin ja Johan Thewitz.

Vuoden 1991 kirkon korjauksen yhteydessä kirkkosaliin saatiin Koivisto-seuran talletuksena kookas kullatusta pronssista tehty kattokruunu, joka oli alun perin lahjoitettu vuonna 1904 Koiviston kirkkoon.

Kirkkoon saavuttaessa jäävät oikealle puolelle taiteilija Ilmari Wirkkalan suunnittelema sankarihauta-alue. Sen vieressä on professori Heikki Varjan veistämä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki ”Karjalan neito”.

Kirkon länsiovelle johtavien portaiden läheisyydessä ovat vuoden 1918 sodan molempien osapuolten muistomerkit.

Mäntsälän kirkko on myös tiekirkko, ks. www.tiekirkot.fi

Elämänvaiheet perhekirjeitten valossa
Osa I

Adolf Erik Nordenskiöld syntyi Helsingissä marraskuun 18. päivänä 1832 perheen kaupunkiasunnossa Bulevardi 5:ssä. Paikalla nykyisin olevassa kivitalossa on Suomen Kulttuurirahaston toimisto.

Nordenskiöldien suku

Adolf syntyi sukuun, jolla oli vahvat taloudellis-luonnontieteelliset perinteet, laaja kasviherbaario, runsaat kivi- ja mineraalikokoelmat sekä kaiken tämän tukena laaja ja ahkerasti käytetty kirjasto, josta löytyi perusteoksia kaikkiin luonnontieteisiin (erikoisesti kasvitieteeseen ja kemiaan), matkakirjallisuuteen ja swedenborgilaisuuteen asti. Siellä oli mm. lähes kaikki Carl von Linnén teokset Systema Naturæn ensipainoksesta suuriin kasvikirjoihin (mm. Hortus Cliffortianus) asti. Käsikirjoituksina oli mm. Magnus Otto Nordenbergin alkemiaa koskevat laajat muistiinpanot 1700-luvun keskivaiheilta.

Nordenskiöldin esi-isät olivat tulleet Ruotsista Suomeen 1600-luvun lopulla. Esipolvissa oli runsaasti kekseliäisyyttä sekä tieteen ja talouselämän että kvasitieteen puolella. Jo suvun kantaisä Johan Eriksson Norberg oli opiskellut Uppsalan yliopistossa. Mutta erityinen mielenkiinto hänellä oli hyödyllisiin mineraaleihin ja järkevään maanviljelyyn. Hänen kolme poikaansa opiskelivat ensin Uppsalassa, mutta siirtyivät sen jälkeen linnoitusjoukkoihin. Kaksi heistä, Anders Johan ja Carl Fredrik kutsuttiin vastaperustetun Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian jäseniksi heti perustamisvuonna 1739. Heidät aateloitiin yhdessä vuonna 1751 nimellä Nordenskiöld.

Kolmas veljeksistä, Magnus Otto, teki 1720-luvulla laajan monivuotisen matkan Keski-Eurooppaan, jossa hän opiskeli mm. luonnontieteitä ja tutustui sahatekniikkaan. Magnus Otto innostui erityisesti alkemiaan. Hänen muistiinpanonsa olivat innoituksen lähde hänen veljenpojalleen August Nordenskiöldille, joka teki innokkaasti alkemiakokeita.

Myös Adolfin isoisä, Adolf Gustaf, oli kiinnostunut maatalouden kehittämisestä, mutta hänkin tarkkaili kiviä ja teki 1817 valtauksen rautamalmin louhimiseksi kotikartanon Frugårdin läheisyydessä. Hänen poikansa Nils Gustaf opiskeli ensin Turussa tuomariksi, mutta suoritti sen jälkeen Ruotsissa vuoritutkinnon ja opiskeli vielä prof. J.J. Berzeliuksen oppilaana kemiaa. Hän teki valtion rahoittaman nelivuotisen matkan tutustuen Keski-Euroopan kaivostoimintaan ja geologiseen tutkimukseen sekä Euroopan eteviin kemisteihin ja geologeihin.

A.E. Nordenskiöldillä oli kaikkiaan kuusi sisarusta: kolme veljeä ja kolme sisarta. Perheen jokaisen miehen ensimmäinen etunimi oli Nils. Isä Nils Gustaf Nordenskiöld oli etevä mineraalien tuntija ja Suomen vuoritoimen yli-intendentti, häntä kutsuttiin myös ”Suomen mineralogian isäksi”. Äiti oli Margareta Sofia von Haartman, valtioneuvos Erik Gabriel von Haartmanin tytär. Veljeksistä vanhin oli Nils Gustaf Gabriel (perhepiirissä Nils), joka tultuaan Helsingin yliopistoon sairastui skitsofreniaan. Seuraava oli Nils Adolf Erik (Adolf), joka 1850-luvun keskivaiheilla alkoi käyttää itsestään etunimiä Adolf Erik, nimikirjaimina A.E. Seuraava oli Nils Otto (Otto), joka opiskeli tuomariksi, mutta ryhtyi kotikartanon Frugårdin isännäksi. Nuorin oli Nils Karl (Karl), josta tuli Meteorologisen keskuslaitoksen johtaja.

Sisarista Hedvig Sofia meni naimisiin Ruotsiin Näfveqvarnin ruukinpatruunan Johan Sederholmin kanssa, Anna Fredrika Sofia Maria kuoli nuorena Frugårdissa, nuorin Anna Elisabet avioitui pikkuserkkunsa, eversti Otto Gustaf Nordenskjöldin kanssa ja muutti myös Ruotsiin. Heidän vanhin poikansa oli Nils Otto Gustaf, josta tuli kuuluisa Antarktiksen tutkija Otto Nordenskjöld. Nimi kirjoitetaan tosiaan j-kirjaimella, koska hän kuului toiseen sukuhaaraan.

Lapsuutensa ja nuoruutensa Adolf Nordenskiöld vietti Mäntsälän Frugårdissa, joka oli ollut suvun kartanona jo toistasataa vuotta. Perusasiat opetti kotiopettaja Andreas Olivier Sælan, josta tuli sitten Helsingin teknillisen reaalikoulun opettaja.

Opiskelu Porvoon lukiossa

Alle 13-vuotiaana Adolf pantiin veljensä kanssa Porvoon lukioon. Adolfin mukaan siellä vallitsi melkein rajaton vapaus, eikä minkäänlainen opettajien suorittama oppilaiden ahkeruuden valvonta tullut kysymykseen. Ensimmäinen lukukausi meni aivan hukkaan, sillä ”kunnostauduin yksinomaan ’absoluuttisessa laiskuudessa’ ja sain melkein kaikissa aineissa arvosanan ’vähemmän tyydyttävä'”.

Ensimmäisenä vuotena Porvoossa oli myös äiti ja kotiopettaja, mutta seuraavana vuonna pojat pantiin täysihoitoon vaatimattomaan lukiolaisasuntoon ja he saivat hoitaa opiskelunsa oman mielensä mukaan. Se kohotti itsetuntoa ja Adolfista tuli ahkera ja pian hän sai koko lukion parhaat arvosanat.

Rehtorina oli J.L. Runeberg, joka vaati kovaa kuria, mikä aiheutti ristiriitoja hänen ja oppilaiden välille. Syksyllä ristiriidat kulminoituivat eräissä kisällinhäissä sattuneeseen häirintään. Lukiolaiset pitivät häirintää vanhana oikeutenaan, mutta nyt vaadittiin toimenpiteitä mellakoitsijoita kohtaan. Pari lukiolaista tuomittiin erotettavaksi ja viisi muuta saamaan kämmenpatukkaa. Erottamistuomioita lievennettiin, mutta kämmenpatukat antoi toverien nähden rehtori. Hän löi patukalla kämmeneen kaikella voimallaan. Tämän jälkeen Runeberg piti nuhtelupuhuttelun, jossa sanoi mm: ”Minä olen antanut kolme kertaa kaksitoista ja kaksi kertaa kuusi lyöntiä, yhteensä neljäkymmentäkahdeksan, mutta kukaan ei voi moittien sanoa, että viimeinen isku oli tullut vähemmällä voimalla kuin ensimmäinen.”

Menettely oli laillinen, mutta ei sopusoinnussa lukiolaisten perinteisen vapauden kanssa, ja kaiken lisäksi tapaus sattui kohtalokkaana vuotena 1848. Lähes puolet lukion oppilaista erosi solidaarisuuden vuoksi koulusta. Eronneiden joukossa oli mm. Adolf Nordenskiöld ja hänen veljensä. He eivät kuitenkaan olleet syytettyinä häämellakasta.

Helsingin yliopistoon

Lukiosta eronneet saivat aikaisintaan vuoden kuluttua suorittaa ylioppilastutkinnon. Adolf luki tämän ajan omin päin. Veljekset Adolf Erik ja Nils Otto Nordenskiöld kirjoittautuivat Helsingin yliopistoon samana päivänä 10.12.1849. Adolf omistautui pääasiassa kemian, luonnonhistorian sekä ennen kaikkea mineralogian ja geologian opinnoille. Omista valmiuksistaan hän kirjoittaa:

Jo ennen ylioppilaaksi tuloani olin saanut seurata isääni mineralogisille retkille ja häneltä olin oppinut taidon tuntea ja omaksunut tavan koota mineraaleja. Olin myös oppinut käsittelemään puhallusputkea, jonka käytössä hän, Gahnin ja Berzeliuksen oppilas, osoitti mestaruutta, joka on tuntematon useimmille nykyajan kemisteille. Sain myös hoitooni Frugårdin suuren mineraalikokoelman ja sen lisäksi pääsin lomien aikana matkustamaan Pitkäänrantaan, Tammelaan, Paraisille ja eräisiin muihin Suomen mineraalien mielenkiintoisiin löytöpaikkoihin. Tällä tavoin olen käytännön opettamana saanut tarkan silmän mineraalien tuntemiseen, ja tästä taidosta minulla on myöhemmällä elämänurallani ollut paljon hyötyä.

Yliopistossa Nordenskiöld kuului Viipurilaiseen osakuntaan, samaan mihin isäkin aikoinaan. Adolf toimi osakunnassa innokkaana liberaalina. S.G. Elmgren esitti päiväkirjassaan huolensa ylioppilasnuorisosta ja päätti arvionsa Nordenskiöldiin: ”… nämä kuuluvat pääasiassa olevan niin sanottuja maailmanparantajia, s.o. eräs ylioppilaiden piirissä oleva kosmopoliittinen ja ateistinen fraktio… Huomattavimpiin heistä kuuluu yliopp. Nordenskiöld, jolla sanotaan olevan hyvät opinnot luonnontieteissä, mutta muutoin on riidanhaluinen disputator ilman mitään kantaa tai ymmärrystä tavallisissa asioissa.”

Omaelämäkerrassaan Adolf Nordenskiöld antaa kiitoksen kodin antamille tiedollisille ja käytännöllisille valmiuksille:

… Frugårdissa oli vanhoilta ajoilta peräisin suuri joukko arvokkaita kirjoja ja luonnonhistoriallisia kokoelmia, joita isäni edelleen kartutti etenkin mineraaleilla, joita hän toi pitkiltä matkoiltaan. Nämä olosuhteet, isäni esimerkin lisäksi, herättivät minussa halun luonnon tutkimiseen. Jos tähän vielä lisään, että jo poikana sain seurata isääni matkoilla, niin voin sanoa, että elämänurani tuli lapsuudesta viitoitetuksi.

Nordenskiöld suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon kevätlukukaudella 1853 vain 21-vuotiaana ja ensimmäisenä uusien säännösten mukaan. Syksyllä hän lähti isänsä mukana Pohjois-Uralille mineralogiselle tutkimusmatkalle.

Mineralogisia tutkimuksia Nischnii Tagilissa Uralilla

Tagilissa Adolf Nordenskiöld oli rauta- ja kuparikaivoksilla, missä keräsi kaivoksissa esiintyvistä mineraaleista suuren kokoelman, joka myöhemmin oli hänen monien tieteellisten tutkimustensa pohjana. Adolfin tehtävänä oli myös valvoa monia hänen isänsä käynnistämiä metallurgisia kokeita. Kerran sattui, että Adolfin vieressä ollut rikkihappoa ja räjähdyskaasua täynnä oleva suuri lyijysylinteri räjähti. Adolf säilyi täysin vahingoittumattomana, vaikka rikkihappoa roiskui ympäri huonetta.

Tagilissa oli oma eurooppalainen yhteisö, josta Adolf kertoo Mammalle:

Toissapäivänä täällä oli konsertti, jossa koko Tagilin ylhäisö oli kokoontuneena. Itse konsertissa soitti venäläinen taiteilija, joka kuitenkin oli antanut itselleen italialaisen nimen Giordani, vain muutaman harvan kappaleen pianon säestyksellä. Mutta konsertin jälkeen tanssittiin ja syötiin hyvä illallinen, tämä jälkimmäinen kuitenkin niin sanoakseni johtokunnan kustannuksella. Siitä lähtien kun tulimme Tagiliin on täällä ollut tasainen ja erittäin kaunis talvi, sellainen mitä Suomessa ei ole koskaan ainakaan syksyllä. Vasta nyt on kovempi pakkanen (20 astetta).”

Adolf sopi Tagilissa erään ranskalaisen kanssa, että he tekisivät seuraavana kesänä matkan Siperiaan. Nordenskiöld kirjoittaa suunnitelmasta: ”Kun isäni talvella 1854 matkusti takaisin Eurooppaan, jätin matkatavarani Tagiliin; aikomuksenani oli palata sinne yksin Jekaterinburgista, jonne saatoin isääni, lähteäkseni seuraavana kesänä, heti kun tieolosuhteet sen sallisivat, sanotun ranskalaisen kanssa Itä-Siperiaan. Mutta juuri kun olin aikeissa erota isästäni, saatiin tieto länsivaltoja vastaan puhjenneesta sodasta. Pelätessäni, ettei toverini, joka oli Ranskan alamainen, enää voisikaan osallistua suunniteltuun matkaan, jätin minäkin sen mielestäni, matkustin yöllä takaisin Tagiliin noutamaan matkatavarani ja palasin isäni kanssa Suomeen.” Näin suunniteltu Itä-Siperian matka raukesi.

Väitöskirja ”Om grafitens och chondroditens kristallformer”

Suomessa Nordenskiöld ryhtyi heti laboratoriotöihin ja teki syksyllä matkan Ruotsiin. Hän kirjoitti Tagilista nuorimmalle veljelleen Karlille ja pyysi uutisia: ”Kirjoita pian minulle pitkä kirje kaikenlaisista pikkuasioista siellä kotona. Kaipaan erityisesti kuulla selostuksia Yliopistolta, joka tähän saakka on ollut niin sanoakseni minun maailmani.” Vuodenvaihteessa 1854-1855 hän oli kiireinen, sillä väitöskirja oli ensin kirjoitettava puhtaaksi. Sen teki selkeällä käsialallaan Mäntsälän monitaitoinen vt. lukkari K.W. Silfvenius.

Nordenskiöldin käsiala ei ole helpoimpia luettavia.

(Helsingin yliopiston kirjasto)

Tammikuun alussa oli kerrottavana iloisiakin asioita, kuten Adolf itse sanoi:

Viikko sitten Frugårdissa oli tanssiaiset, missä oli äärimmäisen hauskaa. … Ensi perjantaina on Saarella toiset tanssiaiset. Uusi kenraalikuvernööri on saapunut sekä tullut vastaanotetuksi sillä kunnioituksella, joka sopii vara-Kuninkaalle.

Hän ei voinut silloin aavistaa, että kreivi F.W.R. von Berg pakottaa hänet lähtemään maasta ennen kuin neljä vuotta ehtisi kulua.

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä kirjoitetussa kirjeessään Adolf kertoo isälle edellisen päivän tapahtumista:

 

Eilen tarkastettiin minun opinnäytteeni. Moberg oli opponenttina, Arppe
Praesekssena, Woldstedt Kustoksena. Väitöstilaisuus kesti kello 12:een asti ja minä pidin hyvin puoliani – sekä silloin kun olin oikeassa että silloin kun olin väärässä – siinä, että en kertaakaan myöntänyt että en ole oikeassa. Useimmat huomautukset tehtiin painovirheistä ja niistä minä olisin ansainnut tulla vielä enemmän moitituksi kuin mitä Moberg teki. Sillä vedostenlukuun tottumattomuuden ja ehkä myös huolimattomuuden takia sellaisia oli pujahtanut mukaan epätavallisen paljon, joista muutama kiusallisen ikävä. Samana päivänä tarjosin päivällisen Kleinehin hotellissa, jonne virkailijoiden ohella oli kutsuttu Saelan ja Viktor. Valitettavasti Nordman ei ollut mukana disputaatiossa, joten en voinut kutsua häntä. Illalla minut oli kutsuttu Arppen luo, mutta satuin jostakin myrkyllisestä syystä nukahtamaan kello 5 sohvalle ja heräsin vasta klo 10, menin kuitenkin vielä Arppelle. Sinne oli kutsuttu joukko herroja ja myöskin rouvia ja siellä oli oikein hauskaa. Tänään tai huomenna Mamma ja Anna tulevat kaupunkiin, luultavasti menen heidän kanssaan maalle pariksi viikoksi lukemaan ja sitten suoritan lisensiaatin tutkinnon.”

Keväällä Adolf keskittyi tenttilukuihin, mutta mielenkiinto oli voimakkaasti Tagilista tuotujen näytteiden kemiallisissa analyyseissa. Hän haki yliopistolta apurahaa Altaille tehtävää tutkimusmatkaa varten. Myös uusi työ suomalaisista mineraaleista oli aloitettu ja ensimmäinen painoarkki jo painossa; väitöskirja oli käännetty saksaksi.

Kreivi Bergin tullessa Suomeen tilanne oli monessa suhteessa jännittynyt: Krimin sota eli Oolannin sota oli levinnyt Suomenlahdelle 1854. Ruotsissa puhuttiin puolueettomuudesta luopumisesta ja ryhtymisestä sotaan Venäjää vastaan, Suomessa vapaamieliset piirit ilmaisivat varovaisesti myönteisiä mielipiteitään liittoutuneita eli länsivaltoja kohtaan. Nordenskiöld kuului tähän liberaaliseen piiriin.

Koska näytti siltä, ettei haettua Altain apurahaa tule, Nordenskiöld alkoi miettiä Suomessa tehtävää mineralogista matkaa, johon haki matkarahaa Vuoritoimistosta. Hän halusi tutkia Hämeessä Kalvolan seutua, jota Pappa oli ehdottanut. Hän lähti heinäkuussa Kalvolaan, juuri ennen lähtöään hän näki kaksi englantilaista sotalaivaa Helsingin edustalla.

Mineraloginen matka Hämeessä sujui näytteitä keräten. Hän kirjoitti elokuussa Judikkalasta Sääksmäeltä hyvin lyhyen, hätäisen ja huolestuneen kirjeen Mammalle:

… Tulin juuri tänne lukeakseni sanomalehtiä ja sain kuulla, että Viaporia pommitetaan. Ja täällä vallitsee suuri suru ja pelko…

Hämeen matkan jälkeen Adolf kirjoitti Helsingistä Papalle:

Selostan Papalle joitakin tärkeitä asioita. Ensiksikin minut on otettu Vuorikonttoriin ylimääräiseksi konduktööriksi tekemättä itse askeltakaan sen takia. Sitten minusta on tullut fakulteetin kuraattori, minkä Pappa voi ajatella ilahduttavan minua suuresti, kun se on suurin kunniatehtävä, minkä Yliopiston nuori jäsen voi saavuttaa, ja myös rahallisessa katsannossa se on aika edullinen, kun siitä saa noin 50 ruplaa vuosittain. Kysymys Aleksanterin stipendistä ratkaistiin eilen, ei kuitenkaan aivan minun edukseni. Sillä perusteella, että minulla on hyvät näkymät saada syksyllä suuri matka-avustus, sai nimittäin Ahlqvist konsistorin suosituksen yhden äänen enemmistöllä. Tähän ratkaisuunkin olen oikein tyytyväinen, sillä nyt ehdin dosentoitua ensi lukukaudella ja voin vuoden päästä matkustaa Eurooppaan, mikä joka tapauksessa on hyödyllisempää kuin mennä Aasiaan. …

Vakoojan paljastaminen

Syksyllä 1855 liberaalinen ryhmä paljasti vakoilijan. Muutamat ryhmään kuuluneet olivat saaneet tietää, että opiskelija Oskar Tammelander oli kenraalikuvernöörin urkkija. Ryhmä sai Tammelanderin tunnustamaan vakoilunsa. Kenraalikuvernööri oli tietenkin kiukuissaan. Hän sai Tammelanderilta kuitenkin paljastajiensa nimilistan.

Kenraalikuvernööri kutsui luokseen yliopiston rehtori Teinin ja käski hänen ottaa selkoa asiasta. Toverien toimeenpanemasta Tammelanderin kuulustelusta Berg oli raivoissaan ja tahtoi, että ylioppilaat Wetterhoff ja Ramsay erotettaisiin yliopistosta.

Yliopiston ns. liberaaliryhmään kuului Nordenskiöldin lisäksi mm. seuraavat hänen ystävistään: geodeetti Karl Chydenius (1833-1864), tuleva lanko Carl Robert Mannerheim (1835-1914), juristi Robert Montgomery (1834-1898), eläintieteilijä Anders Edwin Nylander (1831-1890), kasvitieteilijä ja lääkäri A.Th. Saelan (1834-1921) sekä ryhmän johtajana pidetty kirjailija ja toimittaja Karl Wetterhoff (1832-1887). Tätä ryhmää kutsuttiin myös liikanimellä ”verettömät”.

Sen lisäksi, että Nordenskiöldistä oli juuri tullut kuraattori ja vuorikonttorin ylimääräinen konduktööri, hän sai monia luottamustehtäviä ylioppilaskunnassa.

”Töölön juttu”

Toveruspiirin eräät jäsenet päättivät yhdistää syksyllä nimi- ja syntymäpäiviensä vieton yhteisiin kekkereihin, jotka pidettiin Töölön ravintolassa Hesperian puistossa – vähän nykyisen Finlandia-talon pohjoispuolella – Antin päivänä 30. marraskuuta 1855, noin kuukausi Tammelanderin paljastamisen jälkeen.

Kekkereillä oli kuusi isäntää: Antit Anders Chydenius, Anders Edvin Nylander, Anders Wilhelm Dammert ja Anders Ramsay sekä syntymäpäiväsankarit Adolf Nordenskiöld (synt. 18.11.) ja Karl Wetterhof (synt. 6.12.). Juhliin kutsuttiin 20 toveria ja kaksi vähän vanhempaa piiriin kuulumatonta vierasta. Kymmenkunta Suomen meriekipaasin soittajaa esitti päivällismusiikkia ja paikalla oli myös ylioppilaiden laulukvartetti.

Kekkerit alkoivat aurinkoisena pakkaspäivänä kello 12 ja jatkuivat iltaan saakka. Juhlissa ei ollut valmista ohjelmaa eikä poliittisia puheenvuoroja. Pöytäpuheiden ja -maljojen sarjan aloitti fanfaarien toitottaessa Karl Wetterhof, joka parodioi vastikään Lontoon pormestarin juhlapäivällisillä pidettyä puhetta Itämeren linnoitusten valloittamisesta. Vieraat vääntelehtivät naurusta. Tuli yhä uusia ja uusia fanfaareita ja uusia maljapuheita, joissa erilaisin sanakääntein tehtiin pilaa. Ryyppypöydässä oli tarjolla myös sardiineja ja joku esitti maljan ”sardiineille” (Sardinian kuningas oli yhtynyt sotaan liittoutuneiden puolella) ja malja tyhjennettiin ”liivivaltojen” (= västmakterna, länsivallat; väst myös liivi) kunniaksi. Päivällisten loppuvaiheessa tuotiin tarjolle viinirypäleitä ja voimakasta reiällistä juustoa (= ost). Tästä syntyi maljapuheet, joita pidettiin Krimin hedelmille ja ”juustovallalle” (= ostmakterna, itäinen valta), joka haisi pahalle. Juhlat päättyivät hilpeään ja riemukkaaseen tunnelmaan jo hyvissä ajoin, sillä yhden juhlien isännän Anders Ramsayn setä, kenraali Anders Edvard Ramsay piti Antinpäivän tanssiaiset, jonne osa juhlaväestä reippaasti siirtyi. Juhlista poistuneet laulajat kajauttivat vielä kaupungin kaduilla Marseljeesin Topeliuksen ruotsinkielisin sanoin.

Meriekipaasin soittokunnan vääpeli selosti lähimmälle esimiehelleen joitakin maljapuheita, jotka hänen mielestään olivat vain hullunkurista vallattomuutta. Kun tieto puheista eteni ja saavutti aamulla kenraalikuvernöörin, niin ne eivät olleetkaan enää mitään vallattomuutta. Kreivi Berg sai pian käsiinsä luettelon kekkerien osanottajista. Hänen kerrotaan huudahtaneen: ”Ah, es sind ja alle alte Bekannte.” (Ahaa, hehän ovat kaikki vanhoja tuttuja.) Nyt tuli tilaisuus kostaa tälle ryhmälle.

Anders Ramsay tiivistää muistelmissaan: ”Koko tapausta ei koskaan olisi pitänyt käsittää muuksi kuin vallattomaksi leikinlaskuksi, joka tosin oli varomatonta ja ehkä sen vuoksi moitittavaa, mutta jolla ei ollut vähintäkään poliittista merkitystä.” Nordenskiöld kuittasi asian: ”Kaikki suhtauduimme vahinkoon hyvin tyynesti.”

Yliopiston rehtori Reinin oli pakko puuttua asiaan, vaikka hänen mielestään puheet olivat vain viatonta pilantekoa. Yliopiston kurinpitolautakunta sai asian tutkittavakseen. Lautakunta katsoi syytettyjen rikkoneen yliopiston järjestystä vastaan ja siis ansainneen rangaistuksen. Wetterhoff erotettiin kahdeksi vuodeksi yliopistosta jne.

Kurinpitolautakunnan päätös oli alistettava varakanslerin ja edelleen kanslerin harkittavaksi ja vahvistettavaksi. Tästä tuli huomattavasti kovemmat tuomiot: Wetterhof erotettiin yliopistosta ainiaaksi, kuusi juhlijaa kahdeksi vuodeksi (mm. juhlien Antit), neljä vuodeksi, marseljeesin laulajat lukukaudeksi ja kaikki muut saivat kuusi vuorokautta karsseria. Kurinpitolautakunnan tuomiovalta ei ulottunut tohtoreihin, mutta kuraattorit G. Ehrström ja Adolf Nordenskiöld erotettiin toimistaan. Nordenskiöld sai eron vuorikonttorin virastaan ”ilman sen enempiä muodollisuuksia”, kuten hän itse kirjoitti. Mamma lohdutti poikaansa luvaten järjestää tanssiaiset tapaninpäivän jälkeen:

Molempien sisartesi ja erityisesti vilkkaan Annan vuoksi soisin mielelläni siitä tulevan totta. Ajatus tästä toisesta illasta on auttanut häntä kärsivällisesti kestämään yksinäisen syksymme pitkiä raskaita iltoja. Siis tule pyörähtelemään seudun neitojen kanssa mutta huolehdi myös siitä, että tänne tulee joitakuita Sinun ja Carlin tuttavia, koska muuten pelkään tanssin sujuvan vähemmän vilkkaasti, koska näillä tienoin on niin harvoja tanssivia herroja.

Adolf jatkoi töitään Helsingissä, mutta oli tulossa jouluksi Frugårdiin:

Eilen tuli minun ja Nylanderin työ ’Bidrag till kännedom af Finlands Mollusk fauna’ palkituksi fyysis-matemaattisen fakulteetin toimesta. Me tulemme pian laittamaan toisen painoon. Frugårdin tanssiaisiin olen jo kutsunut Mäklinin. Nylander tulee viettämään jouluaaton kanssamme. … Skålista Mamman ei pidä olla rauhaton, kaikki menee hyvin.

Aika Berliinissä

Monet Töölön jutusta rangaistut lähtivät joksikin aikaa tai pysyvästi ulkomaille. Nordenskiöld lainasi rahaa matkustaakseen Berliiniin opiskelemaan. Hän lähti Saksaan Pietarin kautta, mutta sieltä ei ollutkaan heti jatkoyhteyttä ja hänen oli jäätävä viikoksi sinne. Ajaessaan eräänä päivänä ”isvossikalla” Nevski prospektia hän kohtasi yllättäen isänsä. ”Hän oli hyvässä kunnossa ja samanlainen kuin ennenkin paitsi että tukka on vähän harventunut, mutta hän on sen sijaan kasvattanut pulisongit”, Adolf kertoi äidilleen. Pappa kirjoitti pojalleen suosituksia berliiniläisille geologeille ja kemisteille.

Adolf työskenteli Berliinissä isänsä vanhan ystävän Heinrich Rosen laboratoriossa tutkien mm. tantaliittia. Professori Heinrich Rose (1795-1864) oli nuorena opiskellut Tukholmassa professori J.J. Berzeliuksen oppilaana aivan kuten N.G. Nordenskiöldkin. Hänen katsotaan veljensä Gustav Rosen kanssa kuuluvan nykyaikaisen analyyttisen kemian ja mineraalikemian perustajiin.

Huhtikuussa Adolf kertoo Mammalle, miten hän tavallisesti viettää päivänsä:

Yksi päivä menee aivan samoin kuin toinenkin. Suurimman osan ajastani vietän H. Rosen laboratoriossa. Iltaisin olen tavallisesti kotona, ellen ole mennyt oopperaan tai Krollin tunnettuun ’etablissementiin’, tahtoo sanoa paljon käytettyyn halpaan ravintolaan, missä on teatteri jne. Eilen illalla olin oopperassa, missä esitettiin Wilhelm Telliä, siellä oli oikein hauskaa. .. Eikö minun olisi ajat sitten pitänyt matkustaa pois tästä ikävästä ja tylsästä kaupungista, joka kuitenkin on saksalaisen intelligenssin pääkaupunki. Mutta taidan jäädä tänne kesäkuun alkuun asti. Oli hauskaa kuulla, että siellä Mänzälässä huvitellaan, nyt lienee Anna innokkain tanssija siellä kotona. Minäkin olen vieraillut erilaisissa yksityisissä seuroissa ja eilen olin tee-soiréella H. Rosen luona. Siellä oli aika monta daamia ja heidän joukossaan muutamia ulkomaalaisia. Neideissä oli mielestäni enemmän tyyliä kuin Suomessa. … Naapurissa asuu myös kolme ulkomaalaista (pelkäämme venäläisiä) daamia, joiden kanssa olemme päässeet tietynlaiseen tuttavuuteen laulun voimalla. He laulavat ja soittavat nimittäin paljon tuolla ylhäällä ja silloin huvittelemme antamalla Troilin vastata. Heti tuolta ylhäältä vastataan uudestaan ja uudestaan täältä meillä ja päästään hentomielisiin lauluihin, kuten ”Du hast die schönsten Augen, du hast alles was Menschen m.m.” Kaikki suureksi huviksi meille ja tutuille, jotka käyvät täällä. Vastapäätä asuu eräs mustatukkainen daami, joka ratsastaa mielellään ja pitää hiuksensa toisella puolen päätä.

Suunnitelmistaan Adolf kirjoittaa Papalle kesäkuussa 1856:

… Muutoin, jos en saa toivomaani virkaa, olen omalta osaltani jo kauan sitten päättänyt matkustaa meren yli ja etsiä itselleni uuden mutta sopivan isänmaan ja monesti on minusta tuntunut siltä, että se ei olisi parasta yksin minulle vaan meille kaikille. … Olen jo lopettanut työt Rosen luona ja aion jättää Berliinin niin pian kun saan rahaa. Jos rahat riittävät, mikä on epätodennäköistä, matkustan Ruotsin kautta. Muutama päivä sitten kävin Rydersdorffin valtavilla Musselkalkbrottilla (simpukkakalkkikiviluohos)…

Nordenskiöld palasi Berliinistä Suomeen kesällä 1856. Hidasta matkantekoa hän perusteli Mammalle:

… Nyt olen Paraisissa matkalla Helsinkiin, missä toivon olevani 1:nä elokuuta. Jos voin järjestää, niin haluaisin vielä tulevana syksynä matkustaa ristiin rastiin Suomessa geognostisissa tarkoituksissa, ja siinä tapauksessa voin tulla joksikin viikoksi rakkaaseen Frugårdiin, jonne minulla on tosi ikävä. Mutta en voi antaa tilaisuuden mennä käsistäni ja ohi kulkiessani tutkia Etelä-Suomen rannikkoa ja viipyä sen takia pari viikkoa matkalla, joka muutoin menisi parissa päivässä. Parin tunnin päästä menen täältä erääseen pieneen saareen (Laurinkari) lähellä Kakskerran läntistä niemeä ja sen päälle pari tuntia Turkuun. Sitten matkustan mahdollisesti Altaille eli rautakaivoksille siellä.

Juuri tähän kesään liittyy Ramsayn muistelma mineralogiystävänsä käynnistä Björkbodassa, missä Nordenskiöld vieraili usein:

Myöhemmin kesällä minulla oli ilo nähdä luonani ystäväni Adolf Nordenskiöld. Hän oli geologisella tutkimusmatkalla, valitsi päämajakseen Björkbodan ja teki sieltä käsin retkiä lähiympäristöön Kemiöön sekä runsaista mineraalivaroistaan tunnettuun Paraisten pitäjään. Joka matkaltaan hän palasi mukanaan kokonainen kuorma kvartsi- ja kalkkinäytteitä, jotka vietiin hänen huoneeseensa. Siellä hän irrotti vasaroimalla ja koputtelemalla noista kimpaleista pieniä mustia kiteitä, joita hän nimitti tantaliitiksi ja romantsoviitiksi jne. ja joiden hän väitti olevan erittäin harvinaisia ja kallisarvoisia. Parin viikon kuluttua talosta lähtiessään hän otti mukaansa pienet kiteet, mutta jätti kaiken muun rojun huoneeseensa, josta palvelijat korjasivat sen arvottomana. Kolme tai neljä vuotta myöhemmin hän, ollessaan jo professori ja Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian mineralogisten kokoelmien intendentti, vieraili uudelleen luonani ja kysyi silloin, mihin hänen jättämänsä roju oli joutunut. Kysymyksestä hämmästyneenä vastasin:

’Kuinka voit kuvitellakaan, että se olisi tallessa. Se on tietysti heitetty menemään.’

’Minne?’

’Sitä en tiedä. Mutta oletan, että se on kaadettu mereen tai ehkä käytetty soraksi johonkin tiehen.’

’Tuota en usko’, hän vastasi, ’sillä palvelusväellä ei ole tapana nähdä niin paljon vaivaa. Pikemminkin luulen, että se on jossakin hyvinkin lähellä.’

Hän ryhtyi etsimään ja riemukseen todella löysikin rojunsa halkovajan takaa. Kivet tuotiin takaisin, ja hän alkoi taas naputella niistä irti pieniä kiteitä. joiden hän sanoi nyt saaneen suunnattoman suuren, suorastaan rahallisen arvon.

Nordenskiöld tarttui Suomessa innokkaasti työhön laboratoriossa. Professori Arppe kysyi, halusiko hän heti hakea vastaperustettua mineralogian ja geologian professorin virkaa vai ensin jotakin yliopiston matka-apurahaa. Nuori tutkija valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon ja aikoi geologiselle tutkimusmatkalle Siperiaan ja ennen kaikkea Kamtsatkaan. Hän sai kuitenkin Aleksanterin apurahan Eurooppaan tehtävää opintomatkaa varten.

Primusmaisteri ja ultimustohtori

Ennen opintomatkaansa Nordenskiöld otti osaa kevään 1857 promootioon, jossa hänet promovoitiin primusmaisteriksi ja ultimustohtoriksi eli parhaimmaksi maisteriksi ja toiseksi parhaaksi tohtoriksi. Ruotsalaisille kutsuvieraille – jotka oli kutsuttu viranomaisten tietämättä ja yllätykseksi – pidettiin erojaisjuhlat Seurahuoneella kaksi päivää promootion jälkeen. Myös kaksinkertaisesti promovoitua Nordenskiöldiä oli pyydetty pitämään maljapuhe juhlassa.

Nordenskiöldin puhe noudatteli muiden puheiden linjaa. Punaisena lankana oli tietenkin Suomen tulevaisuus, josta hän käytti seuraavan tyyppisiä sanontoja: ”Lannistumaton tietoisuus oikeudestamme vapauteen on herännyt meissä.” Hän päätti puheensa jo edellä ”Töölön jutun” yhteydessä mainitun mutta nyt maanpaossa elävän ystävänsä Karl Wetterhoffin runoon:

Malja kaikille muistoillemme
ja malja menneelle ajalle,
ja malja tulevaisuudellekin,
kunpa se ei vain toisi Suomen tuhoa.
Malja muistojen menneille päiville
ja toivolle, joka on jäljellä.

Anders Ramsayn mukaan ”puhetta seurasi todellinen riemun myrsky, ja voimakkaat käsivarret heittivät Nordenskiöldin monta kertaa ilmaan”. Tämän jälkeen puhujakorokkeelle nousi estetiikan professori Fredrik Cygnaeus. Hän yritti tyynnyttää melko kiihkeätä mielialaa. Hän asetti kuitenkin sanansa ruotsalaisia vieraita neuvoessaan siten, että Nordenskiöld ryntäsi uudestaan puhujalavalle, jossa Cygnaeus vielä seisoi, ja huusi: ”Hän ei puhu meidän puolestamme!”

Aamulla tapaus oli tietenkin koko kaupungin tiedossa. Kreivi Berg kutsui rehtori Reinin puheilleen ja antoi hänelle tehtäväksi ensin selvittää, mitä illalla oikein oli tapahtunut. Nordenskiöld kertoi rehtorille koko tapauksen antaen hänelle puheesta kirjoittamansa konseptin. Rehtori luki puheen; hänen mielestään ”puhe ei sisältänyt mitään erikoista”.

Mutta kenraalikuvernöörin mielestä puhe oli melkeinpä valtiopetos. Hänen kerrotaan huudahtaneen puheen luettuaan: ”Oikeastaan minun pitäisi hirtättää hänet yliopiston edustalla.”

Nordenskiöld sanoo ”heittäneensä koko harmin mielestään” ja lähteneensä lapsuudenkotiinsa Frugårdiin Mäntsälään. Sinne tuli kuitenkin parin päivän kuluttua eräs kreivi Bergin suomalainen alainen tuoden kreivin terveiset: Nordenskiöldin on heti matkustettava ulkomaille tai jäätävä tänne ja selitettävä koko jutun johtuneen väärinkäsityksestä jne. eli pyydettävä anteeksi kreivi Bergiltä. Nordenskiöld valitsi edellisen vaihtoehdon ja lähti Ruotsiin.

Ensimmäinen tutkimusmatka: Torellin matka Huippuvuorille

Ruotsissa hän teki laajoja mineralogisia matkoja, työskenteli laboratorioissa ja tutki Skandinavian mineralogiaa kunink. tiedeakatemian mineraalikabinetissa. Siellä professori Carl Gustav Mosander (1797-1858) otti hänet vastaan aivan erityisellä suopeudella. Kesän Nordenskiöld aikoi viettää Etelä-Ruotsissa sukulaisten luona. Mutta suunnitelmat muuttuivat äkisti, sillä vappuna 1858 Adolf kirjoitti Mammalle:

… Muutama tunti sen jälkeen, kun olin jättänyt postiin Mamman kirjeen, jossa puhuin kotiintulosta keväällä, Mosander, Edlund ja Lovén tekivät minulle ehdotuksen mennä yhdessä Torellin kanssa kesällä tieteelliselle matkalle Huippuvuorille. Päätöksentekoon ja varustautumiseen ei minulle jäänyt kuin muutama päivä aikaa. … Sitä, että otin ehdotuksen riemulla vastaan, minun tuskin tarvitsee kertoa …

Matkan johtaja Otto Torell (1828-1900) oli ruotsalainen geologi ja napatutkija. Nordenskiöldillä oli lisäksi runsaasti suunnitelmia mineralogisista matkoista Lappiin, Hämeeseen, Altaille, Kamtsatkaan jne. Tarjous lähteä geologina Huippuvuorille tuli yllättäen, mutta hän oli heti valmis matkaan. Papalle hän selosti toukokuun lopussa, juuri ennen lähtöä:

… lopultakin olemme saaneet hyvän tuulen ja sen takia matkamme alkaa 3 tai 4 tunnin päästä. Pappa tuntuu olevan rauhaton matkan takia. Sitä Papan ei kuitenkaan tarvitse olla. Sillä sen mukaan, mitä olemme täällä kuulleet, ei tällä seikkailulla ole odotettavissa erityisiä rasituksia. Torell on itse huolehtivaisuus. … Laiva on aivan uusi, varustettu jäänmurtimella (isbrud). Yksi luotseista on suomalainen, tahtoo sanoa kveeni. Saa nähdä, tuleeko tieteellinen saaliimme suureksi? Sää on nyt kaikkein ihanin, mitä ajatella voi.

Huippuvuorten eteläosassa olevasta Bellsundissa hän päivää heinäkuun alussa kirjeen Mammalle:

Nyt minulle tarjoutuu tilaisuus saada aikaan tältä kaukaiselta seudulta kirje kotiin ja kiiruhdan käyttämään tilaisuutta hyväkseni tyynnyttääkseni sitä rauhattomuutta, jota pelkään Mammalla olevan matkani suhteen. Se on täydellisen tarpeetonta, sillä enhän vielä ole koskaan tai ainakaan melkein koskaan tehnyt pitempää matkaa, jolla olen voinut niin hyvin kuin tällä matkalla, ja jos onni on myötä, tulen kotiin yhtä hyvin syöneenä kuin ne hylkeet, joita täällä on tiuhassa ja usein laivamme ympärillä. … Lyhyt päiväkirja matkasta: Toukokuun 25. päivänä olimme jo laivassa, mutta vastatuulen takia lähdimme Hammerfestista vasta kesäkuun 3:na. Karhusaarelle tulimme aika nopeasti (3 päivän matka), mutta maihinnousun estivät ajojäät, joita pohjoistuulet olivat ajaneet saaren ympärille.

 

Voidaksemme kiertää ajojäät purjehdimme länteen ja sitten koilliseen, kunnes 17. kesäkuuta saavuimme Hornsundiin, Huippuvuorten eteläisimpään lahteen. Aikamoinen määrä hylkeitä ammuttiin matkan aikana jäältä ja vielä suuremman joukon annoimme mennä ohi ehtimättä jahdata niitä. Täällä heitimme ankkurin muutamaksi päiväksi, keräsimme kasveja ym. 28. päivänä menimme Bellsundiin, vähän pohjoisempaan vuonoon ja huomenna matkustamme eteenpäin pohjoiseen. Milloin me aloitamme paluumatkamme, on epävarmaa, mutta viimeistään syyskuun puolessa välissä tulemme luultavasti Hammerfestiin.

… Tieteelliset tulokset ovat olleet yhtä hyvin Torellille kuin minullekin hyvin merkittäviä. Minä olen löytänyt rikkaan kivettyneen kerrostuman vuorikalkkia (alin kerros kivihiilikaudelta). Myöskin nuorempia kerrostumia, jotka olivat vähemmän kivettyneitä, mutta sitä vastoin kalkkikivi- tai ruskohiilikerroksia, piiksi muuttuneita puita, kasvinpainanteita, lehtipainanteita, hedelmien jäännöksiä jne, täydellisiä todisteita aikoinaan rikkaasta kasvillisuudesta täällä ylhäällä…

Tämä oli Nordenskiöldin ensimmäinen arktinen tutkimusmatka. Hän aloitti tutkimusmatkat erinomaisessa seurassa, sillä Otto Torellia pidetään ”ruotsalaisten napa-alueiden tutkimusmatkojen isänä”. Torell oli ensimmäisiä ruotsalaisia tutkijoita, joka hyväksyi glasiääriteorian. Sen mukaan Skandinavia oli jääkaudella mannerjään peittämä kuten Grönlanti. Adolf kirjoitti isälleen pitkän selostuksen ensimmäiseltä tutkimusmatkaltaan. Hän kirjoitti sen laivassa 9.9.1858 ennen Trondheimiin tuloa:

Lupaukseni mukaan kerron nyt Papalle kronologisesti joitakin asioita matkaltamme.

… Nordhamnissa Bellsundin pohjoisrannalla… löysin … irtokivinä piikiviliusketta tai piikiveä, jossa oli erittäin kauniita ja suuria kivettymiä (fossiileja).., jotka selvästi kuuluivat kivihiilikauden (vuorikalkkimuodostuma) alimpiin. …Eräs piirre näissä melko yksitoikkoisissa kerrostumissa kiinnitti aivan erityistä huomiota. Niissä on nimittäin muinainen kasvillisuus, joka todistaa ilmastollisista oloista jotain aivan muuta kuin mitä nyt tapaamme näillä jäisillä seuduilla, eli kivi tai ruskea hiilikerros samoin kuin lehden tai kasvin painanne. Hiili, jonka aiemmin mainitsin, on selvästi peräisin täältä.

…Pieni kerros, jonka täällä löysin e.m. nuorempien kerrosten välistä, ansaitsee erikoismaininnan. Se muodostuu muutaman tuuman paksuisesta kerroksesta pieniä kivettyneitä, eli piiksi muuttuneita puunrunkoja, juurisäikeitä, hedelmiä, soraa, simpukankuoren palasia jne. Puun palaset ovat erittäin hyvin säilyneitä niin, että siinä voi selvästi erottaa puunkuoren ja luston.

Elokuun toisena lähdimme Isfjordenista … 10. päivä ankkuroiduimme Magdalenabayhin. Huippuvuorten luoteisrannikko on graniittia, aivan kuin meilläkin…

11. purjehdimme pois Magdalenabaystä… tavattoman mahtava, luode-kaakkosuuntainen, pystysuora sedimentaarinen kerrostuma, joka koostuu pääasiassa punaisesta hiekkakivestä ja harmaasta epäpuhtaasta kalkista. En löytänyt siitä lainkaan kivettymiä. Luultavasti se kuuluu samaan muodostumaan, jota esiintyy lähellä olevassa Kingsbayssa ja joka Lovénin tietojen mukaan on devoninen muodostuma.

…Hammerfestistä minä tein lyhyen vierailun Kaafjordeniin. Mamman ja Papan kirjeen, joka sisälsi Munckenin ehdotuksen, sain höyrylaivalla ja Trondheimissä pitää saada postiin ne kirjeet, joiden pitäisi mennä pohjoiseen.

Mikään pyyntö minun taholtani koskien stipendiä jne., vaikka kuinka lievä tahansa, ei koskaan tule kysymykseen. Pyydän, ettei Pappa aseta minua pahaan välikäteen esittämällä asioita ja olosuhteita sellaisessa valossa, joka ei ole täydellisesti totta. Tulen äärettömän mielelläni kotiin. Mutta ehdoton ehto on sen takia, että kaikki vanha on unohdettu, ilman muita lisäehtoja. Tulen joka tapauksessa pian kotiin, eli jollakin viimeisistä höyrylaivoista. Minun täytyy löytää jokin keino täyttää rahavajeeni viime talvelta. Minulla on giganttisia matkaprojekteja Torellin kanssa, niistä myöhemmin lisää. Niitä hyvin suuria summia pääomaa, jonka me tarvitsemme toteuttaaksemme ehdotuksemme, me emme ehkä kuitenkaan pysty hankkimaan.

Tällainen oli Adolf Nordenskiöldin ensimmäinen Huippuvuorten tutkimusmatka. Hän kirjoitti hyvin samansisältöisen selostuksen professori Mosanderille Tukholmaan, mutta mitään selonteon
julkistamista ei tapahdu. Kaikista myöhemmistä matkoista laadittiin perusteelliset selostukset ja jopa matkojen kuluessa voitiin päivälehdistä lukea matkakirjeitä tutkimusmatkalta.

Ruotsin Riksmuseetin mineralogisten kokoelmien intendentin ja professorin virka

Nordenskiöld halusi käydä Suomessa, mutta hän järjesteli ensin kokoelmiaan Tukholmassa. Loppusyksyllä 1858 hän tuli Suomeen. Juuri ennen hänen tänne lähtöään professori Mosander oli kuollut lokakuun puolivälissä. Suomessa ollessaan Nordenskiöld sai Tukholmasta tiedeakatemiasta sähkeitse kutsun ottaa vastaan Mosanderin virka tiedeakatemian mineralogisen osaston intendenttinä ja professorina. Hän hyväksyi tarjouksen oikopäätä, sillä olihan se nuorelle tutkijalle loistava luottamuksen osoitus.

Lähteäkseen Ruotsiin Nordenskiöld tarvitsi passin. Sen saamiseksi hänet kutsuttiin kenraalikuvernöörin puheille. Keskustelu oli aluksi ystävällistä, mutta kreivin ottaessa puheeksi promootiojutun Nordenskiöld vastasi saaneensa koko asiasta jo niin paljon harmia, että sen saisi unohtaa. Kreivi Berg: ”Ei riitä, että tunnustaa virheensä, sitä on myös kaduttava.” Nordenskiöld: ”Niin en koskaan tee!” Kreivi vastasi kiivaasti: ”Sie werden Ihren Pass bekommen, aber Sie können von Finnland Abschied nehmen, dafür werde ich sorgen!” (Saatte passinne, mutta Suomelle saatte heittää jäähyväiset, siitä minä pidän huolen!)

Passi tuli jo seuraavana päivänä, ja sitä seurasi käsky poistua maasta 14 vuorokauden kuluessa. Nordenskiöld lähti Helsingistä aivan joulukuun lopussa. Hän matkusti Ruotsia kohti hitaasti. Vaikka hän oli juuri saanut käskyn lähteä Suomesta, hän ei kuitenkaan kunnon mineralogina malttanut olla tutkimatta niiden seutujen mineraaleja, joiden läpi hän matkusti. Papalle hän kertoi päiväämättömässä kirjeessä tammikuussa 1859:

Olen tullut tänne onnellisesti ja hyvin ja matkustan luultavasti huomenna länteen päin. Sää lupaa tulla erinomaiseksi. Uudenvuodenaattoa vietin Björkbodassa Anders R:n luona…

Björkbodan seudulla hän keräsi 20-30 suurta tantaliittisikeröä, löytöpaikalla oli myös kvartsia, granaattia, adelfoliittia ja gigantoliitin kaltaista mineraalia. ”Se, jota kutsuin edellä tantaliitiksi voi yhtä hyvin olla iksioliittia tai vielä todennäköisemmin kolumbiittia…” Koska hänellä ei ollut mukanaan välineitä, joilla voisi varmistaa niiden koostumuksen, Ramsay oli luvannut lähettää Papalle muutaman näytteen analyysia varten. Adolf pyysi, että Pappa ilmoittaisi seuraavassa tiedeseuran kokouksessa ainakin kolumbiitin uudesta löytöpaikasta ja suurista tantaliittisikeröistä. Matka jatkui. Tarkemmin päiväämättömässä, mutta ”sunnuntai-iltana Seglingessä” kirjoitetussa kirjeessä kerrotaan:

… kirjoitan sanoakseni, että olen onnellisesti ja hyvin jo torstai-iltana tullut tänne. Täällä minun pitää viipyä muutama päivä, koska oli mahdotonta ylittää Teiliä. Huomenna toivon pääseväni Ahvenanmaan mantereelle ja sieltä on sitten helppo mennä meren yli Ruotsiin.

Adolf Nordenskiöldin matka eteni ja seuraava kirje on päivätty Eckerössä tammikuun 15. päivänä:

Tulin vihdoin illalla tänne äärimmäisen vaikean matkan jälkeen ja lähden huomenna Grisslehamniin, jos sää suosii. Suurimman osan matkasta tänne olen taivaltanut luistimilla kovassa vastatuulessa. Kumlingesta minun täytyi tulla Seglingeen ja siellä viivyin 8 päivää ennen kuin veneellä oli mahdollista rehkiä jäiden läpi Sottungaan. Useita kertoja yritin päästä perille sen postiljoonin kanssa, jota minä seurasin, mutta aina jääsohjo oli esteenä. Hyvin kiinnostava on matka joka tapauksessa ollut eikä kovinkaan kallis. Se maksoi Suomen rannikolta tänne 15 ruplaa. Täältä pääsee Ruotsiin helposti. Meri on nimittäin vielä avoin.

Seuraava kirje onkin päivätty Grisslehamnissa Ruotsissa tammikuun 18. päivänä:

Olen vihdoin tullut tänne ja matkustan heti yötä vasten Tukholmaan. 1½ päivää viivyin myrskyn ja vastatuulen takia Lågvitskärissä. Sinä aikana keräsin aikaisemmin puhuttua porfyyria. Nyt minulla ei ole enempää kerrottavaa.

Tammikuinen matka Ahvenmaan kautta Ruotsiin oli vaikea ja vaarallinen, sillä kelirikon takia laivat eivät enää kulkeneet. Kirjeissään Nordenskiöld kertoo kyllä menneensä luistimilla, mutta ei kerro uponneensa samana päivänä kolme kertaa kaulaansa myöten veteen, minkä hän paljastaa omaelämäkerrassaan.

Kreivi Berg yritti saada aikaan virallisen maastakarkoituksen, ei kuitenkaan promootiopuheen takia, vaan sen vuoksi että Nordenskiöld oli lupaa pyytämättä ottanut vastaan ulkomaisen viran. Senaatti hylkäsi Bergin esityksen, sillä Nordenskiöld ”oli vain käyttänyt hyväkseen Suomessa voimassa olleita aateliston säätyoikeuksia”. Nordenskiöld ei saanut kreivi Bergin kenraalikuvernööriaikana matkustaa Suomeen, ei edes äitinsä hautajaisiin talvella 1860, mutta kesästä 1862 lähtien – jolloin kenraalikuvernööri oli jo vaihtunut – hän sai matkustaa Suomeen vapaasti.

Tukholmassa Nordenskiöld oli tarttunut töihin. Helmikuussa hän kertoo Papalle:

Eilen minut esiteltiin Akatemialle. Prinssi Oskar toivotti minut tervetulleeksi, kysyi Papasta jne, jne. … Huippuvuorten kasvini ilmoitettiin Akatemialle, eli ilmoitettiin että ne on annettu sinne. 64 siemenkasvia, joiden joukossa vain muutama Huippuvuorille uusi laji. Sammaleiden määrä on noin 55-60, mutta niiden joukossa 20-30, joita ei ole tavattu aikaisemmin Huippuvuorilla. En vielä tiedä, miten jäkälille käy. Olen vaatinut oikeutta saada kaksoiskappaleista eksemplaarit Frugårdiin ja Hisingerille. Jäkälistä myös Nylanderille. … Olen lahjoittanut täällä olevat mineraalini Akatemialle.

Mutta hän oli kirjoittanut Mammallekin kirjeen jo muutamaa päivää aikaisemmin:

… Minä asun nyt Oxtorgetilla numerossa 4, kolmannessa kerroksessa erään rouva Freslinin, oikein kunnollisen ihmisen luona. Minulla on kaksi korkeata huonetta, melko suuria ja oikein hyvin möbleerattuja ja maksan huoneista ja siivouksesta 40 riikintaaleria kuukaudessa. …Olen jo ajat sitten astunut virkaani ja nyt minulla on melkoisen paljon tehtävää. Eilen arvioin Åkermanin kanssa Mosanderin jälkeenjättämiä kemikaaleja…

P.S. Mammaa kiinnostaa ehkä tietää, että minua tituleerataan Professoriksi. Nyt toivotaan, että hakisin Upsalan virkaa, mutta sitä en tee millään ehdolla. …

Tukholma oli A.E. Nordenskiöldille tuttu kaupunki, sillä olihan hän työskennellytkin siellä. Näyttää siltä, että nuori professori viihtyi yllättävän hyvin uudessa kotimaassa. Juhannuksen jälkeen 1859 hän kirjoittaa Mammalle:

… Kesäkuussa tapasin Tukholmassa paljon suomalaisia, joiden joukossa niin monta kertaa puhutun Mannerheimin perheen eli kreivittären kolmen tyttärensä kanssa. Heitä minä en pitänyt ollenkaan niin korkeina ja kopeina, millaisina olin kuullut heitä kuvattavan, vaan päinvastoin hyvin seurallisina ja ystävällisinä. Minä olin myös hyvin paljon heidän kanssaan. Viikko sen jälkeen, kun naiset olivat lähteneet, tuli perheen poika matkustaakseen Pariisiin…

Adolf Nordenskiöld tunsi Helsingin ylioppilasnuorison liberaalista piiristä 1853 opiskelemaan tulleen kreivi Carl Robert Mannerheimin, joka harrasti teatteria ja kirjallisuutta ja kuului myös Viipurilaiseen osakunnan. Kreivitär Eva Vilhelmiina Mannerheim oli jäänyt leskeksi 1854. Hänen tyttärensä olivat Sofia Augusta (s. 1833), Eva Carolina Vilhelmina (s. 1836) ja Anna Maria (s. 1840).

Vaikka A.E. Nordenskiöld nyt jäi pysyvästi Ruotsiin, niin siteet Suomeen vahvistuivat, sillä hän kihlautui Anna Mannerheimin – marsalkka Mannerheimin tädin – kanssa 1862. Seuraavana vuonna heidät vihittiin Louhisaaren kartanossa.

Martti Blåfield, marttib@sci.fi

Kuvat:

Valokuva Alikartanosta, Nordenskiöldin lapsuudenkoti Frugård Mäntsälässä (Mäntsälä-albumi)

Nordenskiöldin käsialanäyte, (Helsingin yliopiston kirjasto)

A.E. Nordenskiöldin väitöskirjan nimiösivu

Nordenskiöldin ensimmäinen maihinnousu Huippuvuorilla,(Dunér & Malmgren & Nordenskiöld & Qvennerstedt: Svenska Expeditioner till Spetsbergen och Jan Mayen, 1867)

Elämän tärkeät tapahtumat (1832-1901)
18.11.1832
Syntyi Helsingin Bulevardilla vanhempiensa kaupunkiasunnossa, varttui Frugårdissa Mäntsälässä
1845
Porvoon lukioon
1848
Erosi lukiosta monien luokkatovereidensa kanssa vastalauseena rehtori J.L. Runebergin ankaruudelle
1849
Kirjoittautui Helsingin yliopistoon
1853
Filosofian kandidaatti
1853-54
Mineralogisia tutkimuksia Nischnii Tagilissa Uralilla
1855
Väitöskirja Om grafitens och chondroditens kristallformer. Sen käsikirjoituksen kirjoitti puhtaaksi Mäntsälän monitoiminen lukkari K.W. Silfvenius
1855
Matemaattis-fyysisen tiedekunnan kuraattori
1855
Vuorikonttorin vuorikonduktööri
1855
Vakoojan paljastaminen. Toveripiirin yhteiset syntymä- ja nimipäivät eli ”Töölön juttu”
1857
Promootio: primusmaisteri ja ultimustohtori, Nordenskiöldin puhe
1858
Ensimmäinen tutkimusmatka: Torellin matka Huippuvuorille
1858
Kenraalikuvernöörin vaatimuksesta lähtee Suomesta vuodenvaihteessa 1858-59
1859
Ruotsin Riksmuseetin mineralogisten kokoelmien intendentti ja  professori kuolemaansa saakka
1861
Toinen tutkimusmatka Huippuvuorille
1861
Ruotsin tiedeakatemian jäsen
1863
Naimisiin Anna Mannerheimin (1840-1924) kanssa
1864
Tutkimusmatka Huippuvuorille
1868
Tutkimusmatka Huippuvuorille
1870
Tutkimusmatka Grönlantiin
1872-73
Tutkimusmatka Huippuvuorille, talvehtiminen siellä
1875
Tutkimusmatka Karan merelle sekä Ob- ja Jenisei-jokien suistoihin
1876
Tutkimusmatka Jenisei-joen suistoon
1878-80
Koillisväylän purjehdus Vega-laivalla Aasian ja Euroopan ympäri
1880
Korotettiin vapaaherraksi
1880-81
Vegan matka -kirja ilmestyy (käännetty 10 kielelle; suom. 1880-83)
1881
Juhlakäynti Pietariin, Mäntsälään ja Helsinkiin. Pitäjäläisten lahjana sai Frugårdissa valokuva-albumin, jossa oli 10 valokuvaa nuoruuden maisemista
1883
Tutkimusmatka Grönlantiin
1889
Facsimile-atlas till kartografiens äldsta historia
1897
Periplus. Utkast till sjökortens och sjöböckernas äldsta historia
1899
Mukana kansainvälisessä lähetystössä, jonka piti jättää keisari Nikolai II:lle ”helmikuun manifestia” arvosteleva adressi. Keisari ei ottanut lähetystöä vastaan.
12.8.1901
Kuoli kesäasunnollaan Dalbyössä

18.4.2001/Martti Blåfield, marttib@sci.fi