Mäntsälän kunta edistää liikenneturvallisuutta osana hyvinvointi- ja ilmastotyötään
Mäntsälän kunta on sitoutunut edistämään turvallista ja kestävää liikkumista osana laajempaa hyvinvointi- ja ilmastotyötään. Joulukuussa 2025 valmistui Mäntsälän turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelma, jota tehtiin yhteistyössä Elinvoimakeskuksen (ent. ELY-keskus) kanssa. Valmistuneen suunnitelman pääset lukemaan tästä linkistä: Mäntsälän turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelma.
Suunnitelman lähtökohtana on ollut tunnistaa liikenneympäristön liikenneturvallisuuspuutteet, kehittää konkreettisia toimenpiteitä niiden korjaamiseksi sekä vahvistaa vuorovaikutusta kunnan eri hallintokuntien välillä. Erityistä huomiota suunnitelmassa on kiinnitetty lasten ja nuorten liikkumisen turvallisuuteen toimien osana Mäntsälän tavoitetta olla Unicefin lapsiystävällinen kunta.
Tunne koulumatkojen turvattomuudesta huolestuttaa kunnassa
Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelman yhteydessä toteutettiin Koulumatkojen vaaranpaikat -kysely Mäntsälän ensimmäisen asteen koulujen oppilaille ja heidän vanhemmilleen, ja lisäksi toteutettiin erillinen kysely koulujen rehtoreille ja muulle henkilökunnalle.
Oppilaille suunnatun kyselyn tarkoituksena oli selvittää miten oppilaat kokevat Mäntsälän kunnassa kestävän ja turvallisen liikkumisen edellytyksien toteutuvan, millaisena he kokevat liikenneympäristön ja miten se näyttäytyy heidän liikkumisessaan.
Oppilaiden vastauksissa tuli esille turvattomuuden tunne niin jalankulkijana kuin pyöräilijänä. Jalankulun turvallisuuteen erittäin tyytymättömiä tai tyytymättömiä oli yli 70 % vastaajista, ja pyöräilyn turvallisuuteen erittäin tyytymättömiä tai tyytymättömiä oli 60 % vastaajista. Tyytymättömyys tien ylitysten turvallisuuteen ja autoilijoiden liikennekäyttäytymiseen heikompaa osapuolta kohtaan kiinnittivät kyselyn vastauksissa myös huomiota.
Koulun henkilökunnalle suunnatun kyselyn tarkoituksena oli selvittää miten he kokevat kestävän ja turvallisen liikkumisen edellytyksien toteutuvan koulun alueella ja sen lähiympäristössä, sekä kuinka turvallisesti oppilaat käyttäytyvät koulumatkoilla liikenteessä. Koulun henkilökunta koki koulualueiden ja lähiympäristön liikennejärjestelyt riittävän turvallisiksi, mutta kävelyn ja pyöräilyn liikennejärjestelyiden sekä vanhempien saattoliikennejärjestelyiden kohdalla osa vastaajista koki turvattomuutta.
Kyselyn tulokset olivat huolestuttavia. Mäntsälän kunnassa toimiva poikkihallinnollinen liikenneturvallisuustyöryhmä totesi myös, että liikennekäyttäytyminen kunnassa on huonontunut, ja yleisiä asennehaasteita on paljon. Mäntsälän turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelman myötä kunnassa tunnistettiin tarve tehdä määrätietoista liikenneturvallisuustyötä ja toteuttaa myönteistä liikennekasvatusta.
Liikkuvaa liikennepuistoa pilotoidaan Kirkonkylän koululla syksyllä
Mäntsälän liikenneturvallisuuden edistäminen jatkuu myös vuonna 2026. Mäntsälän kunta haki ja sai Traficomilta valtionavustusta koulumatkojen turvallisuuden ja liikunnallistamisen edistämiseen. Hankkeen keskipisteenä toimii Kirkonkylän koulu Mäntsälän keskustassa. Hankkeen tarkoituksena on kehittää Kirkonkylän koulun ympäristöä kestäviä kulkutapoja suosivaksi sekä parantaa koulun alueen turvallisuutta. Nykytilanteessa koululla ei ole selkeää saattoliikennepaikkaa ja ajoneuvoliikennettä on alueella, johon pääsy on liikennemerkein kielletty. Hankkeen aikana on tavoitteena toteuttaa uusi, turvallinen saattoliikennepaikka.
Työn tavoitteena on myös lisätä koulujen henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien arvostusta koulun alueen ja sen turvallisuuden suhteen. Fyysisten ratkaisujen lisäksi työssä keskitytään viestintään ja tiedottamiseen turvallisen liikennekäyttäytymisen sekä aktiivisen koulumatkan hyötyjen osalta.
Osana hanketta suunnitellaan myös Liikkuva liikennepuisto, jota pilotoidaan Kirkonkylän koululla hankkeen aikana. Hankkeen aikana suunnitellaan Liikkuvan liikennepuiston sisältö ja toteutusmalli sekä pidetään puistolle avajaistempaus, jonka ajankohta tarkentuu hankkeen aikana. Hankkeen päättyessä laaditaan suunnitelma Liikkuvan liikennepuiston jatkokäytöstä kouluja kiertävänä liikkuvana liikennepuistona.
Koulumatkojen turvallisuuden ja liikunnallistamisen edistämisen hanke on alkanut tammikuussa 2026 ja hanke kestää lokakuuhun 2026 asti. Hanke toteutetaan yhteistyössä WSP Finland Oy:n kanssa.
Lisätiedot:
Aleksi Ojanperä, Liikenne- ja ilmastoasiantuntija
040 314 5165, aleksi.ojanpera@mantsala.fi