Mäntsälän kunnanhallituksen 23.2.2026 kokouksen päätökset

24.2.2026 päätöksenteko

Kunnanhallitus hyväksyi esityksen mukaan seuraavat asiat:

 

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

3 Kunnanvaltuuston päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

4 Kulttuuritoimen avustukset 2026

5 Nuorten työllistymisseteli ja kunnan mahdollinen muu tuki työllistymiseen

6 Vuotavantie 1 asemakaavamuutosta koskevan maankäyttösopimuksen hyväksyminen ⁄ kiinteistö Tenhola 505-407-11-83

7 Periaatteet kunnan kiinteän omaisuuden myymisestä ja vuokralle antamisesta ⁄ kunnan asunto- ja yritystontit

Päätöstekstiin muutos: Kunnanhallitus merkitsee kuntakehityslautakunnan vastauksen tiedoksi ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi liitteen 1. mukaisen selvityksen ja toteaa ponnen loppuun käsitellyksi. Lisäksi, kuntakehityslautakunnan päätöksen mukaisesti, kunnanhallitus edellyttää, että periaatteet kunnan kiinteän omaisuuden myymisestä ja vuokralle antamisesta päivitetään syksyyn 2026 mennessä nykyisen kuntastrategian väestönkasvutavoitteiden saavuttamiseksi.

8 Vaikuttamistoimielinten toimintasäännöt

9 Vaikuttamistoimielinten toimintakertomukset 2025

10 Vaikuttamistoimielinten toimintasuunnitelmat 2026

11 Valtuustoaloite kouluruokailun pilotista Mäntsälässä

12 Valtuustoaloite Varjopaikkojen ja luontoelementtien lisääminen päiväkotien ja koulujen pihoille sekä leikkipuistoihin

13 Viranhaltijapäätökset

14 Lautakuntien pöytäkirjat

15 Ilmoitusasiat Lisättiin HSYK ja Keuda aluetapaamisten päivämäärät (13.3 ja 10.3).

 

Tarkastetun pöytäkirjan julkaisu:

Tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 26.2.2026 (avautuu Dynasty-palveluun)

Lisätietoja:

Lisätietoja kokouspäätöksistä antaa hallintojohtaja Esa Siikaluoma p. 040 3145201 (esa.siikaluoma@mantsala.fi)

Lue myös