Lahdentien keskisaarekkeen työt pian valmiina

Kuva: Tytti Kauhala-Lundberg
Lahdentien (Mt 140) kolmannen ja samalla viimeisen vaiheen keskisaarekkeen uusiminen on edennyt aikataulua ripeämmin. Viimeistelyvaiheeseen siirrytään viikolla 30 ja valmista tulee heinäkuun aikana. Työt parantavat Mäntsälän keskeisen pääväylän viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Lahdentie on ELY-keskuksen hallinnoima tie ja toimii erikoiskuljetusten läpiajoreittinä, mikä on tuonut erityisiä reunaehtoja toteutukselle. Ratkaisussa on onnistuttu yhdistämään kustannustehokkuus, liikenneturvallisuus ja ympäristön viihtyisyys. Keskisaarekkeelle on istutettu 40 puistolehmusta, jotka muodostavat aiemmin avoimelle alueelle vehreän ilmeen. Samalla kiveykset on uusittu tyylikkäästi.
Lahdentien keskimmäiset ajoratakaistat saavat uuden päällysteen Asfalttikallio Oy:n toteuttamana. Reunimmaiset kaistat päällystettiin vuonna 2024. Urakka on toteutettu pitkälti paikallisin voimin – parhaimmillaan jopa 90 % työvoimasta on ollut mäntsäläläisiä.
Työskentelyn aikana turvallisuussyistä suljettu Peltolantien ylittävä suojatie on jo palautettu normaalisti käyttöön. Ajoradat ovat viimeistelyn ajan käytössä, mutta autoilijoita muistutetaan vielä varovaisesta liikkumisesta viimeistenkin työvaiheiden aikana.
Lisätiedot:
Mäntsälän kunta Janne Komulainen (infravalvoja, työmaa-asiat), p. 040 314 5006
Asfalttikallio Oy Jani Forsman, työmaapäällikkö, p. 045 894 1522
GRK Suomi Eero Pirskanen (työmaapäällikkö), p. 050 5275 174