Kunnan varhaiskasvatus palkittiin kehittämistyöstä sairauspoissaolojen vähentämiseksi

2.12.2025 varhaiskasvatus

Mäntsälän kunnan varhaiskasvatuspalvelut on palkittu Kuntatyönantajan Tärkeissä töissä -gaalassa. Palkinto myönnettiin kehittämistyöstä ja käytännön toimintamalleista, joiden seurauksena sairauspoissaolot ovat vähentyneet merkittävästi ja infektiotietoisuus kasvanut päiväkodeissa.

Mäntsälän monissa varhaiskasvatuksen yksiköissä haasteena olivat suuret sairauspoissaolot, jotka kuormittivat henkilöstöä ja heikensivät palvelun laatua. Nyt palkitussa ratkaisussa on kehitetty toimintatapoja ja työhyvinvointia tukevia käytäntöjä, kuten joustavia työjärjestelyjä ja varhaisen tuen malleja.

”Palkinnon saaminen tuntuu oikein hyvältä. On hienoa, että varhaiskasvatuksen sairauspoissaolojen vähentäminen nähdään tärkeänä tekona, ja se nostetaan esille kuntatyönantajan toimesta,” toteaa Mäntsälän kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Karoliina Purola.

Projektin alussa kunnan varhaiskasvatuksessa kerättiin tutkimustietoa ja materiaalia työskentelyn tueksi. Huoltajille, henkilöstölle ja lapsille koottiin materiaalipaketit, jotka sisälsivät tietoa mm. projektin tavoitteista, infektioiden tarttumisesta sekä toimintaideoita arkeen.

Infektiotietoisuutta ja sen soveltamista arkeen on tuettu erilaisten käytänteiden, esimerkkien ja leikinkin keinoin. Karoliina Purola pitää onnistuneen kehittämistyön keskeisimpänä asiana sitä, että henkilöstö on sitoutunut hygieniatason nostoon osallistumalla uusien käytäntöjen suunnitteluun. Se on pohtinut omia toimintatapojaan ja esittänyt matkan varrella kehittämisehdotuksia ja kokeiluja.

”Lisäksi päiväkodeissa on kiinnitetty huomiota muun muassa käsien ja lelujen pesemiseen ja siivoukseen ylipäänsä. Myös huoltajat osallistettiin hankkeeseen kyselyllä ja heille toimitettiin kattava tietopaketti lasten tartuntataudeista ja niiden ehkäisystä”, Purola kertoo.

Lapset saivat tutustua pöpöjen maailmaan kunnan kirjaston kokoamien kirjapakettien avulla. Lisäksi lapsiryhmien metsäretkiä on lisätty, jotta tehostetaan lasten vastustuskykyä infektiotauteja vastaan etenkin infektiokausien aikana.

Kokonaisuuden kehittämistyössä ovat olleet mukana mm. kunnan ateria- ja toimitilapalvelut, kirjasto, henkilöstöpalvelut sekä työterveyshuolto.

Poissaolot vähentyneet merkittävästi

Elo-syyskuussa 2025 lyhytaikaiset (1 – 7pv) sairauspoissaolot ovat vähentyneet päiväkodeissa edellisestä vuodesta 32 %. Syksyn ja talven flunssakaudet näyttävät laajemmin todelliset vaikutukset.

”Kyseessä ei ole hetken projekti, vaan laaja kehittämistyö, jolla tuetaan henkilöstön työturvallisuutta ja -hyvinvointia sekä laadukkaan varhaiskasvatuksen järjestämistä”, Karoliina Purola tähdentää.

Kehittämistyö jatkuu ja hygieniatekoja vakiinnutetaan osaksi varhaiskasvatuksen arkea. Uusille perheille ja työntekijöille jaetaan materiaalipaketti toiminnan tueksi. Lisäksi henkilöstön ja lasten sairauspoissaoloja seurataan ja vertaillaan jatkossa säännöllisesti vuosittain.

Lisätietoja Mäntsälän varhaiskasvatuksen palkitusta projektista Tärkeissä töissä -sivujen projektikuvauksessa (linkki avautuu uudelle sivulle).

Kuva leikkihetkestä päiväkodissa. Lelujen säännöllinen peseminen on osa palkittua toimintamallia. Kuva: Mäntsälän kunta.

Lue myös