440-vuotisjuhla houkutteli kunnantalon täyteen juhlaväkeä
Perinteikkäästi ikivireää 440-vuotiasta Mäntsälää juhlistettiin kunnantalolla pidetyssä avoimet ovet -tilaisuudessa torstaina 6.11. Paikalle saapui yli 600 kuntalaista ja kunnan yhteistyökumppania kakkukahveille ja tutustumaan kunnan palveluiden ja hankkeiden esittelypisteisiin sekä muuhun ohjelmaan.
Valtuustosalissa järjestettiin kulttuuripitoista juhlaohjelmaa, jonka aluksi kunnanjohtaja Hannu Laurila piti puheen 440-vuotiaalle päivänsankarille. Ote puheesta:
”Syntymäpäiväjuhlissa on tapana myös kehua päivänsankaria. Se on minulle erittäin mieluista, eikä edes kauhean vaikeaa. Meillä on esimerkiksi Keski-Uudenmaan upein keskuspuisto eli jokiranta ulkoilureitteineen, Keski-Uudenmaan paras kulttuurimäki elokuvateattereineen. Upeat yhteisölliset, maksuttomat tapahtumat eli esimerkiksi mitä Ihmettä, harrastusmessut, Valotapahtuma ja joulunavaus. Uusia yrityksiä on sijoittunut Mäntsälään ja Mäntsälässä jo toimineet yritykset ovat investoineet tänne lisää…. Meillä on tällä hetkellä (kunnassa) erittäin positiivinen ja eteenpäin katsova tekemisen perusvire.”
Koko puhe on luettavissa Mielessä -blogisarjamme uusimpana julkaisuna: linkki blogitekstiin (avautuu uudelle välilehdelle).
Mäntsälän kunta kiittää lämpimästi kaikki juhlaan osallistuneita! Tunnelma oli lämmin ja positiivinen. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä elämää ja työtä Mäntsälässä – vaikkapa seuraavat 440 vuotta!
Kuva: Mäntsälän kunnantalo juhlavalaistuksessa 6.11. juhlassa.