Silmu on the road 13.4.23 Mäntsälässä!

13.4.2023

”SILMU on the ROAD” kiertue alkaa maaliskuussa

SILMU ry:n hankeneuvoja Heli ja kyläneuvoja Li-Marie lähtevät ”SILMU on the ROAD” -kierrokselle alueen kuntiin kevään aikana, koska on paljon kerrottavaa Leader-rahoituksesta ja kylätoiminnan uusista tuulista alueen asukkaille.

Hankeneuvoja Heli tiivistää kiertueen idean: ”Kerromme non-stoppina ja rennolla meiningillä toiminnastamme ympäri toiminta-aluettamme, tilaisuus on tarkoitettu sekä yrittäjille että yhteisöille. Laittakaa kekkeriviirit salkoon turuilla ja toreilla, täältä tullaan!”.

Leader-toiminnan puolella uusi ohjelmakausi (2023–2027) on alkanut ja tällä kaudella on uusia tukimuotoja käytettävissämme yrityksille, maatiloille ja yhteisöille. Nyt on hyvä aika etsiä parhaat hankeideat alueelta ja katsoa, olisiko niihin sopivaa rahoitusta tarjolla.

Kerromme myös uudesta Kyläkoutsi -konseptista, joka tuo osaamista yhdistystoimijoille kyliin ja kortteleihin, sekä kannustamme toimijoita osallistumaan Avoimet Kylät -päivään kesäkuussa. Kerromme lisäksi nuorisojaostomme nuorten toimintaa varten myöntämästä FYRKKA-rahoituksesta.

Lisätietoja: Heli Tommiska, hankeneuvoja, 040 569 0068, heli.tommiska@silmu.info Li-Marie Santala, kyläneuvoja, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info

Lue myös