Omatoimiaikaa rajoitetaan ilkivallan takia

20.2.2023 asiointi

Kirjaston tiloissa on viikonlopun aikana tehty ilkivaltaa ja käyttäydytty asiattomasti. Aukioloaikoja supistetaan, että kaikille voidaan taata turvallinen ja miellyttävä asiointi kirjastossa.

Kirjastossa on pitkin talvea tehty pientä ilkivaltaa ja käyttäydytty toisinaan sopimattomasti. Vaikka häiriötilanteet ovat olleet satunnaisia, on niihin puututtava, että kaikille kirjaston käyttäjille voidaan taata mukava ja turvallinen asiointi kirjaston tiloissa.

Olemme saaneet asiakkailta palautetta, että etenkin viikonloppuisin kirjastossa on ollut levotonta.

Kirjaston tiloissa on rikottu muun muassa opasteita ja huonekaluja, levitetty tavaroita ja urheiluvälineitä ympäriinsä ja roskattu, käyty asiattomasti vain henkilökunnalle kuuluvalla alueella ja viimeisimpänä poltettu sanomalehteä kirjaston tiloissa. Tulentekovälineet eivät kuulu kirjastoon. Tapaus on vakava ja siitä on tehty poliisille rikosilmoitus.

Sähkötupakat/vapet ja nuuskapussit eivät myöskään kuulu kirjastoon ja niiden käytöstä seuraa automaattisesti tiloista poistaminen.

Muistutamme edelleen, että kirjastossa on tallentava kameravalvonta.

Näiden harmillisten tapahtumien vuoksi joudumme poistamaan kirjaston alkuviikon iltojen omatoimiajat. Toistaiseksi voimassa olevat aukioloajat ovat seuraavat:

maanantai – keskiviikko: asiointi mahdollista klo 8-20 (omatoimiaika 8-13, palveluaika 13-20)

torstai: asiointi mahdollista klo 8-20 (omatoimiaika 8-11 ja 16-20, palveluaika 11-16)

perjantai: asiointi mahdollista klo 8-16 (omatoimiaika 8-11, palveluaika 11-16)

lauantai – sunnuntai: omatoimiaika klo 6-18

Aukioloaikojen rajaamisen lisäksi olemme myös tehostaneet kirjaston tilojen vartiointia.

Haluaisimme pitää kirjastoa auki mahdollisimman laajoilla omatoimiajoilla. Olisi kaikkien kuntalaisten etu, että kirjastoon pääsisi asioimaan silloin, kun se itselleen parhaiten sopii.

Nyt olisi varmasti hyvä aika käydä myös kotona keskusteluja siitä, kuinka yleisissä tiloissa käyttäydytään.

Lue myös