MAL-sopimus vuosille 2024-2035 tuo valtion rahoitusta väyläverkon parantamiseen
Helsingin seudun vuosien 2024-2035 MAL (Maankäyttö, asuminen ja liikenne) -sopimusneuvottelut on saatu päätökseen. Vantaan raitiotie saa valtiolta tukea reilut 144 miljoonaa euroa ja Helsingin seudun liikennejärjestelmä kaikkiaan noin 309 miljoonaa euroa. KUUMA-seudun 10 kunnan alueella valtio rahoittaa pieniä kustannustehokkaita väyläverkon parantamishankkeita 17,8 miljoonalla eurolla vuosina 2025–2028.
”On tärkeää, että tämän rahoituksen turvin pystymään parantamaan liikennejärjestelmää monipuolisesti usean kunnan alueella”, Mäntsälän kunnanjohtaja Hannu Laurila toteaa.
Laurila nostaa esiin myös liikennejärjestelmän pitkäjänteisen kehittämisen, joka mahdollistuu valtion varautuessa rahoittamaan tulevien MAL-sopimuskausien hankkeiden suunnittelua KUUMA-seudulla kahdella miljoonalla eurolla.
KUUMA-seudulla valtio on lisäksi varautunut Keravan aseman liityntäpysäköinnin valtionosuuden rahoittamiseen 4,6 miljoonalla eurolla osana Helsinki-Riihimäki 2. vaiheen valtuutta.
Sopimusehdotus lähtee kuntien hyväksyttäväksi
Nyt neuvotellussa sopimuksessa sovitaan Helsingin seudun kuntien ja valtion välillä konkreettisista toimenpiteistä vuosille 2024–2027. MAL-sopimusehdotusta on työstänyt valmisteluryhmä, jonka ehdotus siirtyy seuraavaksi kuntiin hyväksyttäväksi. Hallituksen talouspoliittinen ministeriövaliokunta puolsi MAL-sopimuksen linjauksia maanantaina 23.9.
Valtio hyväksyy sopimuksen valtioneuvoston periaatepäätöksellä loppuvuodesta 2024. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa joulukuussa 2024. Sopimuksen toimenpiteiden toteutumista seurataan vuosittain.
Lue koko tiedote HSL:n sivuilta (linkki avautuu uuteen välilehteen): MAL-sopimus vuosille 2024-2035 tuo valtion tuen Vantaan raitiotiehankkeelle | HSL Helsingin seudun liikenne
Ehdotus Helsingin seudun MAL-sopimukseksi 2024-2035 löytyy ympäristöministeriön verkkosivuilta (linkki vie avautuu uuteen välilehteen): Maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimukset – Ympäristöministeriö
Lisätietoja Mäntsälän kunnan osalta:
- Kunnanjohtaja Hannu Laurila, Mäntsälän kunta, p. 040 3145 200