Koulujen iltapäivätoiminnan peruutus on maksuton vielä kesäkuun ajan

15.6.2022 koululaiset

Koulujen iltapäivätoimintaan on Mäntsälässä ilmoittautunut runsaasti lapsia. Peruutathan omalle lapsellesi ensi kouluvuodeksi myönnetyn iltapäivätoimintapaikan, mikäli sille ei lukuvuonna 2022-2023 olekaan tarvetta. Kesäkuun loppuun asti iltapäivätoimintapaikan voi peruuttaa maksutta.

Lukuvuoden 2022-2023 koulujen iltapäivätoimintaryhmiin on ilmoittautunut runsaasti lapsia. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on jo 175. Tämä on 15 lasta enemmän kuin edellisenä vuonna, ja kahden koulun iltapäivätoimintaryhmät ovat täynnä.

Mikäli lapsellesi on myönnetty paikka iltapäivätoimintaryhmään, eikä iltapäivätoiminnalle olekaan tarvetta ensi kouluvuotena, lapselle myönnetty iltapäivätoimintapaikka on mahdollista peruuttaa ilman maksuvelvoitteita. Maksuton peruutusaika jatkuu kesäkuun loppuun saakka.

Iltapäivätoimintapaikan peruutus tehdään Wilmassa. Wilman etusivulta valitaan kohta Hakemukset ja päätökset ja avautuvasta riippuvalikosta lomake Iltapäivätoiminnan peruutus tai irtisanominen.

Heinäkuun alusta alkaen voimassa ovat tulevan toimintakauden peruutus- ja irtisanomissäännöt, mikä tarkoittaa sitä, ettei kevätkaudella 2022 myönnettyä paikkaa ole mahdollista peruuttaa.

Mitä on koulujen iltapäivätoiminta?

Koulujen iltapäivätoiminta on perusopetusta täydentävää kunnan vapaaehtoista toimintaa. Toiminnan tarkoituksena on ehkäistä pienten lasten yksinoloaikaa. Aamu- ja iltapäivätoiminnasta määrätään perusopetuslaissa (198/628 §48) sekä Opetushallituksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteissa (2011).

Iltapäivätoimintaan voivat hakea ensi lukuvuoden 1. ja 2. luokkien oppilaat sekä erityisen tuen oppilaat. Tällä hetkellä paikkoja voidaan myöntää ryhmiin vapaiksi jääneille paikoille.

 

Read also