Asiointiliikenne käynnistymässä Mäntsälässä syksyllä 2026

29.4.2026 liikenne

Vuonna 2025 toteutettiin liikenne- ja viestintävirasto Traficomin liikkumisen ohjauksen valtionavustuksen avulla selvitys ”Kutsupohjaisen joukkoliikenteen mahdollisuudet maaseutumaisessa ympäristössä, pilotti Mäntsälä”. Työn aikana selvitettiin tapoja toteuttaa toimiva asiointiliikenne täydentämään Mäntsälän nykyistä joukkoliikennetarjontaa sekä sujuvoittamaan liikkumista kunnan kyläkeskusten ja kirkonkylän välillä. Selvityksen laati Movili Oy.

Työn lopputuloksena syntyi palvelukonsepti, jonka pohjalta asiointiliikenne on tarkoitus käynnistää syksyllä 2026. Konsepti perustuu kaikille avoimeen kutsu- ja reittipohjaiseen asiointiliikenteeseen, jossa kyytiin nousu tapahtuu reitin varrelta, ja aikataulun salliessa myös reitiltä poiketen.

Liikennöinti on tarkoitus aloittaa Saaren ja Sälinkään alueilta, josta toimintaa voidaan laajentaa mahdollisuuksien mukaan. Liikennöinti toteutetaan noin 16 istumapaikan autoilla päiväsaikaan. Matkan hinta matkustajalle on kohtuullinen ja kiinteä riippumatta matkan pituudesta, ja matkustaja maksaa matkan kuljettajalle käteisellä tai pankkikortilla.

Kuntakehityslautakunta on pyytänyt kunnan muilta lautakunnilta sekä neuvostoilta lausunnot, joiden pohjalta se tulee tekemään lopulliset linjaukset asiointiliikenteen tarkemmasta toteutustavasta kesään mennessä. Liikennöinti on tarkoitus aloittaa syksyllä 2026. Asiaan voit tutustua kuntakehityslautakunnan 22.4.26 kokouksen pöytäkirjan kautta Kuntakehityslautakunta Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 44 | Dynasty tietopalvelu

Tarkemmat tiedot asiointiliikenteen käynnistymisestä sekä muista käytännön ohjeista julkaistaan loppukesästä yksityiskohtien varmistuttua.

Lisätietoja:

Aleksi Ojanperä, liikenne- ja ilmastoasiantuntija
aleksi.ojanpera@mantsala.fi
040 314 5165

Lue myös