Menu

Varhaiskasvatuksen kerhotoiminta

Kerhotoiminta on osa kunnassa järjestettävää avointa varhaiskasvatuspalvelua. Toiminta on tarkoitettu kotona olevien vanhempien 3-5 -vuotiaille lapsille koko- ja osapäivähoidon vaihtoehdoksi. Toiminta noudattaa varhaiskasvatuksen valtakunnallisia linjauksia ja sillä pyritään tukemaan lapsen ja koko perheen hyvinvointia. Lapset osallistuvat kerhoihin ilman vanhempia. Kerhotoimintaan osallistuva lapsi ei saa olla kunnallisessa eikä yksityisen hoidon tuella tuetussa varhaiskasvatuksessa.

Toiminta-aika

Kerhon toimintakausi alkaa 1.10. syksyllä 2020 ja noudattaa varhaiskasvatuksen esiopetuksen työaikoja. Kerhot ovat suljettuja koulujen loma-aikoina, poikkeuksena syyslomaviikko (viikko 42). Kerhotoimintaa järjestetään 2 tuntia kerrallaan kaksi kertaa viikossa. Kerhojen toimintapäivät ja -ajat löytyvät voimassa olevasta kerhotoiminnan esitteestä.

Maksut

Kerhoon osallistuminen on maksullista. Kuukausimaksu on kiinteä 20 euroa/kk, eikä poissaoloista hyvitetä.

Henkilöstö

Kerhotoimintaa toteuttavat lastenhoitajat. Toiminnasta vastaa päiväkodin johtaja Terhi Juutilainen,  040 314 5732,  terhi.juutilainen(at)mantsala.fi.

Hakeminen ja päätös

Kerhoihin haetaan sähköisellä varhaiskasvatushakemuksella 22.9.2020 mennessä https://www.mantsala.fi/lomakkeet#paivahoito. Toimintakauden aikana vapautuvia paikkoja voi hakea kesken toimintakauden.

Lisätietoja saa varhaiskasvatuksen asiantuntija Tiina Korhoselta 040 314 5084, tiina.korhonen(at)mantsala.fi

KERHOT 1.10.2020 - 31.5.2021

MÄNTSÄLÄN KESKUSTA

Metsätontun kerho

Liedontie 25, 04600 Mäntsälä

 

Lomakkeet

Varhaiskasvatuksen lomakkeista löytyvät mm. seuraavat lomakkeet:

  • Hakemus varhaiskasvatukseen
  • Irtisanominen varhaiskasvatuksesta
  • Tietojen tarkistus/Siirtohakemus
  • Tuloselvitys
  • Yksinhuoltajavakuutus
  • Esiopetus / varhaiskasvatuspaikan vastaanottaminen / peruuttaminen
  • Kerhohakemus

Päiväkotien ja ryhmisten
sijainnit

Mäntsälän kunnan karttapalvelussa päiväkotien ja
ryhmäperhepäivähoitokotien sijainti näkyy kartalla
Julkiset palvelut > Päiväkodit
tai ryhmäperhepäivähoitokodit

Kerhotoiminta

Kerhotoiminnan esite 2020 - 2021

Takaisin ylös