Menu

Neuvola

Hyvinvointineuvola on yhdistettyä äitiys- ja lastenneuvolatyötä, jossa määräaikaistarkastusten lisäksi pyritään entistä paremmin tukemaan kaikkien perheenjäsenten hyvinvointia. Neuvolan on tarkoitus olla koko perhettä, myös isiä varten. Neuvolassa tuetaan vanhemmuutta ja parisuhdetta. Hyvinvointineuvolassa painotetaan ennaltaehkäisevää työtä. Perheelle pyritään antamaan apua jo siinä vaiheessa, kun huolet ovat pieniä. Tavoitteena on, että perheellä on sama terveydenhoitaja äidin raskausajasta lapsen koulun aloitukseen asti.

Hyvinvointineuvolan työmenetelmiä ovat mm. terveydenhoitajan ja perhetyöntekijän tekemät kotikäynnit, erilaiset vertaisryhmät sekä perheen tilannetta kartoittavat ja puheeksi ottamista helpottavat lomakkeet. Vanhempien täyttämät lomakkeet käydään läpi oman terveydenhoitajan kanssa.

Terveydenhoitajalla ja lääkärillä on tukenaan moniammatillinen tiimi, johon kuuluvat heidän lisäkseen lapsipsykologi, perhetyöntekijä ja kiertävä erityislastentarhaopettaja. Tiimiin osallistuu perheen tilanteen mukaan myös muita asiantuntijoita kuten esim. lapsiperheiden kodinhoitaja, puheterapeutti, fysioterapeutti, vammaispalvelun sosiaalityöntekijä, mielenterveys/päihdetyöntekijä, lastensuojelun ja/tai perheneuvolan edustaja. Perheeltä kysytään aina lupa heidän asioidensa käsittelyyn tiimissä. Perheellä on oikeus ja mahdollisuus olla mukana tiimin kokouksessa. 

Takaisin ylös