Menu

Keusote tiedottaa 23.8.21 Viikolla 33 koronatartuntojen kasvu pysähtynyt - rokotteita tarjolla laajasti

Koronatartunnoissa on tapahtunut lievää laskua viime viikkoon verrattuna. Keusoten alueen ilmaantuvuus on 162 / 100 000 / 14 vrk, joka on hivenen pienempi kuin aikaisemmalla viikolla (182).  

Alueemme on kuitenkin edelleen leviämisvaiheessa, joten suosittelemme vahvasti koronaturvaohjeiden noudattamista ja rokotteen ottamista.

Tartuntatilanne viikolla 33

Viikolla 33 koronatartuntojen nousu on pysähtynyt ja jopa lievästi laskusuuntainen. Tartuntoja oli yhteensä 136, joka on selkeästi vähemmän kuin viikolla 32 (195). Tartuntojen laskua on ollut nähtävissä kaikissa isommissa kunnissa lukuun ottamatta Järvenpäätä.

Tartuntamäärät kunnittain olivat viime viikolla Järvenpäässä 37, Hyvinkäällä 34, Nurmijärvellä 31, Tuusulassa 24, Mäntsälässä 7 ja Pornainen 0.  Tartuntamäärät ovat laskeneet kaikissa kunnissa Järvenpäätä lukuun ottamatta, jossa tartuntamäärät entisellä tasolla. Ilmaantuvuudet kunnittain: Hyvinkää 176, Tuusula 164, Järvenpää 164, Nurmijärvi 211.

Tartunnan jäljityksessä on edelleen viivettä, joka enimmillään on 7 vuorokautta.

Eniten tartuntoja on 10–19-vuotiailla, toiseksi eniten 30–39-vuotiailla ja kolmanneksi eniten 20–29-vuotiailla. Tartuntoja esiintyy lisäksi myös 0–9-vuotiailla ja yli 40-vuotiailla. Tartunnanlähteissä ei ole esiintynyt mitään aiemmasta poikkeavaa. Yleisin tartunnanlähde on perhepiiri.

Koronarajoitukset

Aluehallintovirasto on jatkanut yleisötilaisuuksien ja -kokousten rajoitusta samansisältöisenä siten, että määräykset ovat voimassa 12.9. saakka.  Alle 18-vuotiaisiin ei kohdistunut uusia rajoituksia.

Valtioneuvosto on muuttanut ravitsemusliikkeiden toimintaa rajoittavaa toimintaa Keusoten kuntien alueella 22.8. alkaen. Ravitsemisliikkeet voivat olla auki klo 5–23. Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske huoltoasemien ravintoloita eivätkä noutoruoan myyntiä. Anniskelu on sallittu klo 9–22. Lisätietoa rajoituksista valtioneuvoston koronasivustolta.

Joukkoaltistumisia kouluissa, päiväkodeissa ja joukkueurheilussa

Viime viikolla todettiin mahdollisia altistumisia ja joukkoaltistumisia runsaasti. Mahdollisia altistumisia todettiin Rajamäki Clubilla, Rajamäen Uimahallilla ja Hotelli Sveitsissä. Joukkoaltistumisia on todettu kouluissa Nurmijärvellä, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, ja päiväkodeissa Tuusulassa, Mäntsälässä ja Hyvinkäällä.

Koronarokotuksia on saatavilla hyvin

Koronarokotekattavuus on Keusoten alueella 67,8 %. Ensimmäisen koronarokotteen on alueellamme saanut 138 855 asukasta, ja kahteen kertaan rokotettuja on 90 902 asukasta. Viime viikon aikana annettiin 11 061 rokotetta, joista tehosteannoksia oli 67 %.

Tehosterokotukset etenevät hyvin, ja tällä hetkellä annetaan etenkin alle 45-vuotiaiden tehosteannoksia. Nuorten 12-19-vuotiaiden koronarokotuskiertue on käynnistynyt toisen asteen oppilaitoksista, 16-19-vuotiaista rokotteen on saanut 67,6 %. Noin kolmas osa alueemme 12-15-vuotiaasta on saanut koronarokotteen Keusoten rokotuspisteessä ajanvarauksella. 

Alle 40-vuotiaiden ja sitä nuorempien ikäryhmissä ei ole saavutettu vielä hyvää ensimmäisen annoksen rokotekattavuutta (80 % tai enemmän). Esimerkiksi 25-29-vuotiaista ensimmäisen rokoteannoksen on saanut vain 61,2 %. Riittävää rokotekattavuutta on pidetty valtakunnallisesti yhtenä edellytyksenä koronarajoitusten purkamiseksi.  Alueemme rokotekattavuuden parantamiseksi, tulisi ensimmäinen koronarokote ottaa mahdollisimman pian, jotta koronarajoitusten purkamisille ei olisi esteitä alueellamme enää loka-marraskuun vaihteessa.   

Lisätietoja koronatilastoista saat verkkosivuiltamme

Yleisohjeet väestölle koronavirustilanteeseen

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, 8-16.

Tietoa koronaviruksesta:

Takaisin ylös