Menu

Kunnan kesätyöpaikat ovat haussa 11.2. alkaen, jaossa myös kesätyöseteleitä

Kunnan kesätyöpaikat ovat haussa 11.2. alkaen, tänä vuonna lisäksi jaossa myös kesätyöseteleitä

Mäntsälän kunta palkkaa jälleen nuoria kesätöihin. Kuukauden mittaisiin työsuhteisiin voidaan tänä vuonna palkata kaikkiaan noin 20-22 nuorta.
Työpaikkoja on tarjolla mm. seuraavissa kunnan yksiköissä: varhaiskasvatus, ruokapalvelut, kirjasto, toimitilapalvelut ja puistot.

Hakea voi kunnan kotisivuilla olevan Avoimet työpaikat linkin kautta avautuvalla sähköisellä lomakkeella. Haku avautuu 11.2. ja päättyy 10.3. Kesätyöhaun piirissä ovat 1999-2004 syntyneet nuoret. Valinnat tehdään arpomalla hakuajan päätyttyä. Keski-Uudenmaan Sote- kuntayhtymän hallinnoiman hoivapuolen kesätöitä ei voi hakea kunnan kesätyönhaun kautta.

Kesätyösetelit on nyt jaettu loppuun (5.4.19)!

Lisäksi tarjolla on 50 kappaletta 300 euron arvoisia kesätyöseteleitä. Setelin ideana on, että nuori hankkii itse kesätyöpaikan ja saa työsopimusta vastaan kesätyösetelin kunnan palvelupiste Vinkistä. Rekrytoinnin ja työsopimuksen ehtona voi olla kesätyösetelin saaminen. Tässä tilanteessa työnantaja voi rekrytointipäätöksen tehtyään soittaa palvelupiste Vinkkiin ja varata ennakkoon setelin. Nuoren tulee tällöin viikon kuluessa tehdä työsopimus ja käydä noutamassa seteli.

Seteleitä on 50 kappaletta eli 50:lle nopeimmalle seteleitä on tarjolla. Setelit ovat haettavissa palvelupiste Vinkin aukioloaikoina 25.2.2019 alkaen. Kesätyön tulee olla vähintään kaksi viikkoa kestävä ja työaika vähintään 30 t/viikko. Palkan tulee olla vähintään alan työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka. Setelin voi käyttää 1.6. – 31.8.2019 välisenä aikana.  

Keusoten kesätyöhaku

Hei Sinä, 15 – 18-vuotias mäntsäläläinen nuori! Tule töihin Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymään!

Haemme sinua kesätyöhön oman kuntasi alueelle kesä-heinäkuussa sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköihin.

Hakuaika kesätyölle on ajalla 14.3. klo 8 - 11.4. klo 18.

Täytäthän hakulomakkeen tästä: Keski-Uudenmaan Sote, rekrytointi

Kesätyösopimus (.pdf)

Maksatuslomake

Ohjeistus kesätyösetelistä

Takaisin ylös