Asukasillat kevät 2018

16.3.2022
Kuntakehityspalvelut järjesti asukasiltoja Mäntsälän eri kylillä kesäkuussa 2018.

Asukasilloissa kerrottiin lyhyesti, mitä yleiskaavatyössä ollaan tekemässä ja minkälaisella aikataululla. Tärkeintä illoissa olivat yhteiset keskustelut kylien asukkaiden kanssa. Halusimme kuulla asukkaiden ajatuksia, toiveita ja ideoita oman kylän, lähiympäristön ja koko kunnan kehittämisestä. Keskustelimme myös kunnan Lähidemokratia –hankkeesta, jonka lomassa ehdimme kahvittelemaankin.

Tuula Vuorinen

yleiskaavainsinööri

Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä

Outi Kampman

kaavasuunnittelija

Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä