Koskenrannan päiväkoti Amanda, uudishanke
Viimeksi muokattu: 13.9.2022
Harjannostajaiset 20.5.2022
Tavanomaisesti juhla järjestetään, kun rakennus on ns. harjakorkeudessa ja vesikatto on vedenpitävä. Sääsuoja osin mahdollisti, että harjannostajaisia tällä kertaa vietetään totuttua valmiimmassa rakennusvaiheessa. Sisäpuoliset työt ovat edenneet vesikattorakentamisen kanssa yhtäaikaisesti; seiniä on tasoitettu ja maalattu, lattioita pinnoitettu, alakattotyöt aloitettu, talotekniikkaa asennettu ja ulkopuoleltakin rakennus näyttää jo melko valmiilta. Myös maalämpöjärjestelmä on käytössä.
Tarjolla oli perinteisesti hernekeittoa ja pannukakkua, sekä puheita että viihdettä.
Mäntsälän kunta rakennuttajana kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita.
Peruskiven muuraus 11.11.2021
Rakentamisen perinteisiin liittyy juhlallinen peruskiven muuraus. Koskenrannan päiväkoti Amandan peruskivi muurattiin perinteitä kunnioittaen 11.11.2021 klo 13:00 työmaalla. Muurauksen yhteydessä luettiin peruskirja, joka upotettiin peruskiveen piirustusten, Suomen eurokolikoiden sekä tuoreimpien sanomalehtien kera. Tilaisuus jatkui Mäntsälän kunnantalon lounasravintolassa puheiden ja kahvittelun merkeissä.
Purkutyö valmistui ajallaan elokuun 2021 loppuun mennessä Purku-Petteri Oy:n toimesta. Alue luoutettiin rakennusurakoitsijalle välittömästi purkutöiden valmistuttua ja työt käynnistyivät puiden kaadolla, maanrakennustöillä sekä työmaan perustamisella. Syksyn aikana on rakennettu rakennuksen perustuksia, joista rakennushankkeen laajuus on hahmotettavissa. Seuraavana, ja varsin näkyvänä rakennusvaiheena on teräsbetonisten elementtien asennus. Vuoden vaihteessa pystytetään sääsuoja, jonka suojassa toteutetaan säälle alttiita rakennusvaiheita. Vesikaton valmistuttua vedenpitäväksi sääsuoja poistetaaan.
Pääurakoitsijana toimii Rakennus K. Karhu Oy ja urakkamuotona on kokonaisurakka urakoisijan vastatessa myös taloteknisistä urakoista. Työpäällikkönä kohteessa toimii Marko Lehtisaari ja vastaavana työnjohtajana Teemu Eskola.

Päiväkoti Amandan peruskiven muuraus alkamassa
Urakkasopimusten allekirjoitus 21.4.2021
Purkamisen ja rakentamisen urakkasopimukset allekirjoitettiin 21.4.2021. Purku-urakoitsijana toimii Purku-Petteri Oy ja rakennusurakoitsijana
Rakennus K. Karhu Oy. Allekirjoittajina toimivat Rakennus K. Karhu Oy:n aluepäällikkö Marko Lehtisaari, kunnanjohtaja Esko Kairesalo, Purku-Petteri Oy:n toimitusjohtaja Tatu Syrjälä ja tekninen johtaja Mika Pynttäri.
Päiväkotitoiminta rakennuksessa päättyy 27.6.2021.
Purkaminen
Rakennus alueineen luovutetaan purku-urakoitsijalle viimeistään 12.7.2021. Alue aidataan, eikä alueelle eikä rakennukseen enää ole pääsyä. Purku-urakan on määrä valmistua 30.8.2021 mennessä.
Rakentaminen
Rakennusalue luovutetaan urakoitsijalle purkutöiden valmistuttua. Rakennusalue on aidattu, eikä rakennusalueelle ole pääsyä. Rakennus pihoineen valmistuu 28.4.2023 mennessä. Urakoitsija toimittaa rakentamisen edistymisestä viikkotiedotteita.
Keskeisiä tietoja hankkeesta
Mitoitus
- Ryhmät 8 kpl, joissa yhteensä enintään 168 lasta
- Luontoesiopetus ja iltapäiväkerhotila, yhteensä enintään 16 lasta
- Henkilökunta: n. 30
Päiväkotitoiminnan aloitus: elokuu 2023
Uudisrakennus
- Kerrosluku 2
- Kokonaispinta-ala n. 2 000 brm2
- Tilavuus n. 8 700 m3
- Teräsbetonirunko, sandwich-ulkoseinäelementit
- Julkisivut: vaalea tiililaatta tehostevärein
- Vesikate: tumma harmaa konesaumattu rivipelti
- Energiatehokas maalämpö; E-luku 53 kWh/(m2vuosi)
- Piha-alueet uusitaan välineineen kokonaisuudessaan
Rakennus- ja purku-urakkasopimusten yhteisarvo: n. 6,63 M€
- Lisäksi rakennuttajan kustannukset
Purettu rakennus n. 800 brm2
Suunnittelijat:
Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Teppo Pietarinen, P&R Arkkitehdit Oy
Geo-suunnittelu: Tiina Ärväs-Tuovinen, A-Insinöörit Civil Oy
Rakennesuunnittelu: Anna Vahvelainen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy
LVIAE-suunnittelu: Vesa Lassila, Insinööritoimisto Vesi & Watti Oy
Sähkösuunnittelu: Juha Karimäki, Granlund Häme Oy

