Menu

Ehnroosin koulussa harjannostajaiset

Rakenteilla olevassa Ehnroosin koulussa vietetään tänään harjannostajaisia. Korona-pandemian vuoksi juhlaa vietetään tällä kertaa valmiimmassa rakennuksessa, harjakorkeudessa rakennus on ollut jo jonkin aikaa. Rakennuksen sisävalmistusvaihekin on edennyt jo varsin pitkälle; seiniä on maalattu ja laatoitettu, talotekniikkaa asennettu ja esimerkiksi julkisivut verhoiltu.

 Mäntsälän kunta rakennuttajana kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita.

Koulun uudisrakennus rakentuu Ehnroosin koulun entiselle tontille Nordenskiöldintien ja Myllymäen koulun väliin, nykyisten väistötilojen viereen. Ehnroosin koulu oppimisympäristöineen on suunniteltu siten, että koulussa voidaan täysipainoisesti toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa innovatiivisessa oppimisympäristössä esteettömästi.

Suunnitelmien mukaan koulutyö uudessa rakennuksessa alkaa elokuussa 2022.

Rakennuksen työmaatilannetta voi seurata minuutin välein päivittyvän nettikamerakuvan välityksellä osoitteessa: https://ehnroos.nivosnetti.fi/

Lisää ajankohtaisia kuvia löytyy myös Mäntsälän kunnan  teknisten palvelujen Instagram-postauksissa aihetunnisteella #mantsalateknise.

Alueen paikallislehdet

Mäntsälän Uutiset 
Lue lehteä ilmaiseksi

Etelä-Suomen Sanomat

Keski-Uusimaa

Takaisin ylös