Menu
Koronahoitopuhelin: 019 226 0099

Tiedote 30.4.2020: Ehnroosin koulun rakentaminen alkaa

Ehnroosin koulun rakentaminen alkaa toukokuussa. Alueen katselmointi suoritetaan 4.5.2020 ja alue luovutetaan urakoitsijan käyttöön ja vastuulle. Ensimmäisenä työmaa-alue aidataan ja perustetaan työmaalle työmaatoimisto- ja työntekijöiden sosiaalitilat. KVR-urakoitsijana toimii YIT Suomi Oy. Urakkasopimus allekirjoitettiin 28.2.2020, jonka jälkeen on laadittu ns. toteutussuunnitelmia KVR-urakoitsija-vetoisesti.

Rakentaminen jakautuu kolmeen eri vaiheeseen:

Vaihe 1:
     Risto Kallionraitin viereinen pysäköintialue ja tieliittymäjärjestelyt Myllymäen koulun huoltopihalle.

Vaihe 2:
     Varsinainen Ehnroosin koulurakennuksen rakentaminen piha-alueineen.

Vaihe 3:
     Nykyisten väistötilojen purku Nordenskiöldintien läheisyydestä ja piha-alueiden viimeistely näiltä osin.

Ensimmäinen vaihe valmistuu jo tulevaksi syksyksi kouluhenkilökunnan pysäköintialueeksi. Toiminta uudessa rakennuksessa alkaa elokuussa 2022.

Rakennustyön aikana YIT Suomi Oy laatii tiedotteita, jotka julkaistaan kunnan kotisivuilla. Rakentamisen edistymistä voi seurata instagram-palvelussa ja nyt uutena mahdollisuutena myös nettikamerasta internet-osoitteessa https://ehnroos.nivosnetti.fi/

Seuraa hanketta ja Mäntsälän kunnan tekniset palveluja instagramissa #mantsalatekniset

Lisätietoja:
rakennuttamispäällikkö
Pertti Palmroos
040-314 5431

Pihasuunnitelma (.pdf)

Alueen paikallislehdet

Mäntsälän Uutiset 
Lue lehteä ilmaiseksi

Etelä-Suomen Sanomat

Keski-Uusimaa

Takaisin ylös