Mäntsälän kulutustottumustutkimuksen tulokset

 laurea

Lehdistötiedote Toukokuu 2017

Mäntsälän kuntalaisten kulutuskäyttäytymisessä ei ole tapahtunut huomattavia muutoksia kuudessa vuodessa

Mäntsälän kulutustottumustutkimus 2017 tulosten julkaisusta selviää, että mielipiteet ja tarpeet alueen palveluista ja tarjonnasta ovat samankaltaisia, kuin vuoden 2011 tutkimuksessa. Tutkimuksen tekijöinä toimivat Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat Cederberg Lauri ja Järvi Riikka. Valmis tutkimus löytyy verkosta tästä.

Tutkimus suoritettiin Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opinnäytetyönä. Toimeksiantajana toimi Mäntsälän Yrityskehitys Oy. Tutkimuksen tulokset saatiin sähköisen kyselyn avulla, joka julkaistiin sosiaalisessa mediassa Facebookin kahdessa eri Mäntsälä-ryhmässä maaliskuussa kolmen viikon ajan. Vastauksia saatiin yhteensä 198 kappaletta.

Tuloksista selvisi, että kuntalaisten toiveet ja kehitysideat koskevat samoja aiheita, kuten vuoden 2011 tutkimuksessa selvisi. Esiin nousi jälleen keskustan alueen ilmeen uudistaminen, iltakahvilat sekä Prisma. Ylivoimaisesti suurin syy Mäntsälän keskustassa asioimiseen oli päivittäistavarakaupassa asioiminen. Edelliseen tutkimukseen verrattuna nyt asioidaan kaksi kertaa enemmän Mäntsälän alueen ulkopuolella ostoksilla käymisen vuoksi, esimerkiksi kauppakeskuksissa. Mäntsälän alueella koetaan edelleen olevan puutteita tarjonnassa. Suosituimmat paikkakunnat muualla asioimisessa olivat Lahti, Järvenpää sekä Hyvinkää. Helsinki ja Vantaa tulivat vasta näiden jälkeen. Useimmiten asiointi tapahtui muun matkan yhteydessä, kuten työssäkäynnin tai vierailun ohessa.

Verkkokaupassa asioidaan ahkerasti

Tutkimuksessa otettiin huomioon uutena asiana verkkokaupassa asiointi. Lähes kaikki vastaajat kertoivat tehneensä ostoksia verkossa ja verkkokaupassa asiointi oli lisääntynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Vastaajien mielestä verkkokauppaostoksien noutopaikkoja on tällä hetkellä tarpeeksi Mäntsälän alueella. Aiheen ollessa uusi, ei sitä voitu verrata edeltävään tutkimukseen. Nyt aiheesta on tutkimustietoa, jota voidaan hyödyntää tulevissa tutkimuksissa.

Tutkimuksen tuloksia analysoidessa huomattiin tulosten samankaltaisuus eikä muutoksia mielipiteissä ole juurikaan tapahtunut viimeisen kuuden vuoden aikana. Tulosten samankaltaisuus osoittaa, että tarvetta alueen kehittämiseen on, keskustan ilme kaipaa uudistamista ja monipuolisempia palveluita.

Lisätietoa: Lauri Cederberg ja Riikka Järvi

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ostokäyttäytymistutkimus (.pdf)

Takaisin ylös