Veteraaniasiat
Suomen sotien 1939-1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleille rintamaveteraaneilla on lakisääteinen oikeus saada valtion varoin eräitä erityisetuuksia. Niiden saantiin ovat osittain oikeutettuja myös eräissä sotiin liittyvissä tehtävissä palvelleet henkilöt sekä vuosien 1945-1952 miinanraivaajat. Erityisetuuksia rintamaveteraaneille ja heihin rinnastetuille henkilöille myönnetään myös kunnan ja seurakunnan varoin. Näitä täydentävät säätiöiden ja yhteisöjen rintamaveteraaneille myöntämät avustukset.
Kuntoutuspalvelut
Hakumenettely
Veteraanikuntoutuksen saanti edellyttää, että hakijalla on joko rintamasotilastunnus, naisille myönnetty rintamapalvelustunnus, rintamatunnus tai todistus osallistumisesta miinanraivaustehtäviin vuosina 1945- 1952. Kuntoutuksen tarkoituksena on veteraanin toimintakyvyn edistäminen ja säilyttäminen niin, että hän selviytyy mahdollisimman pitkään itsenäisesti toimien. Kuntoutusmuodot ovat laitoskuntoutus kotimaassa ja avokuntoutus kotikunnassa.
Kuntoutukseen voi hakea pitkin vuotta. Hakemuslomakkeita saa terveyskeskuksesta vammaispalvelun sosiaalityöntekijä Aino Laaksolta. Hakemuksen voi tehdä veteraanin puolesta myös omainen tai sosiaali- ja terveysviranomainen. Kuntoutusta varten tarvitaan hakemus ja lääkärinlausunto hakijan terveydentilasta. Lääkärinlausuntoa ei tarvita, mikäli hakijalla on kiinteä hoitosuhde omalääkäriin terveyskeskuksessa. Rintamaveteraanin aviopuolisolla, jolla ei ole rintamapalvelutunnusta, on mahdollisuus yhteiseen laitoskuntoutusjaksoon puolisonsa kanssa. Mukaan hakeva aviopuoliso tarvitsee hakemuksen ja lääkärintodistuksen.
Kuntoutusta annetaan myös henkilölle, joka asuu palvelu-, hoito- tai hoivakodissa. Päätös pitkäaikaishoidosta ei poista oikeutta kuntoutukseen.
Avokuntoutus
Veteraani voi saada lääkärin kirjoittaman SV3–lähetteen perusteella avokuntoutusta mäntsäläläisessä fysioterapialaitoksessa tai kotikuntoutuksena 20 -30 hoitokertaa vuodessa. Tämän lisäksi voidaan myöntää myös jalkahoitoa tai hierontaa omalla paikkakunnalla.
Laitoskuntoutus
Laitoskuntoutusjakson pituus on 14 vuorokautta, jos rintamaveteraanin sairaus tai vamma aiheuttaa sellaisia toimintakyvyn häiriöitä, joiden perusteella toimintakykyluokka on 1 tai 2. Toimintakykyluokkaan 3 kuuluvan veteraanin kuntoutusjakson pituus on 10 vuorokautta. Puolisonsa kanssa laitoskuntoutuksessa olevan veteraanin kuntoutusaika on 7 vuorokautta, jos puolisolla ei ole rintamapalvelutunnusta.
Yhteystiedot
Terveyskeskus
Kivistöntie 14
04600 Mäntsälä
sosiaalityöntekijä
Aino Laakso
p. 040 3145 743
Valtiokonttori
Sotilasvamma- ja veteraaniasiat
PL 60
00054 VALTIOKONTTORI
p. (09) 7725 8200
Rintamaveteraanien etuudet
Hammashuolto
Veteraanit saavat julkisesta hammashuollosta hampaiden tarkastuksen ja proteeseihin liittyvät kliiniset työt korvauksetta. Yksityisestä hammashoidosta Kela korvaa veteraaneille tutkimuksesta, ehkäisevästä hoidosta ja proteeseihin liittyvästä hammaslääkärin työstä 100% taksan mukaisesta määrästä ja 50% teknisestä työstä. Muusta hammashoidosta korvataan 60 %.
Lääkkeet
Veteraanit saavat 10% lääkealennuksen apteekeissa tavanomaisista peruskorvattavista lääkkeistä ja kaikista ei korvattavista lääkkeistä. Alennuksen saa esittämällä apteekissa sotilaspassin tai kuvallisen Kela-kortin, jossa on tunnus R tai MR.
Terveyskeskusmaksut
Veteraaneilta ei peritä terveyskeskusmaksua. Rintamaveteraanin ja aviopuolison kuntoutussuunnitelmat / lääkärinlausunnot veteraanikuntoutusta varten ovat ilmaisia.
Asunnon korjaustyöt
Veteraanit ja muu vanhusväestö voivat saada avustuksia asunnon peruskorjaukseen, jos ruokakunnan bruttotulot jäävät alle tietyn tulorajan. Korjauksen suunnittelussa, avustusten hakemisessa ja korjauksen toteuttamisessa veteraaneja avustaa Uudellamaalla Vanhustyön keskusliiton palkkaama korjausneuvoja Henning Ekholm. Korjausneuvojan tekemä työ on asiakkaalle maksutonta. Avustushakemukset tehdään Mäntsälän kunnalle.
Korjaustöitä ei tule aloittaa ennen avustuspäätöksen saapumista.
Lisätietoja
Mäntsälän ympäristötoimi
rakennustarkastaja Nina Salovaara
p. (019) 264 5465
Vanhustyön keskusliiton korjausneuvoja
Henning Ekholm
p. (0500) 604 782
Siivous
Veteraaneilla on oikeus saada maksutonta siivouspalvelua 11 kertaa vuodessa korkeintaan 4 tuntia kerrallaan. Hakemukset toimitetaan palveluohjaajalle Kaakkumäentie 1-3 04600 Mäntsälä. Mäntsälän kunta ostaa siivouspalvelun yksityiseltä yrittäjältä, jonka kanssa kunnalla on siivoustehtävästä voimassa oleva sopimus. Myönteisen siivouspalvelupäätöksen saatuaan palveluntuottaja ottaa yhteyttä asiakkaaseen ja sopii palvelun aloittamisesta.
Lisätietoja
Liisa Sulopuisto
Palveluohjaaja
(040) 3145 741
Veteraanien siivouspalveluhakemus (.doc)
Hautauspalvelu
Hautapaikka ja hautausmaksut ovat ilmaisia mäntsäläläisille veteraaneille. Muualla asuneille veteraaneille hautapaikka on ilmainen, mutta hautausmaksut peritään.
Lisätietoja
Mäntsälän seurakunta, hauta-asiat
p.(019) 5607 527
Sotainvalidit
Sotilasvammalain mukaan ne sotainvalidit, joiden haitta-aste on 10-25 prosenttia, saavat vuosittain laitoskuntoutusta 2 viikkoa tai 10 päivää päiväkuntoutusta tai 20 kerran avokuntoutusjakson. Puoliso voi osallistua laitoskuntoutusjaksolle. Silloin kuntoutusoikeus molemmille on 10 päivää. Ne sotainvalidit, joiden haitta-aste on 30-100 prosenttia, saavat vuosittain 4 viikon laitoskuntoutusjakson+15 hoitokerran avokuntoutusjakson, tai 20 päivää päiväkuntoutusta +15 kertaa avokuntoutusta tai 2 kertaa 12 hoitokerran ja yhden 15 hoitokerran avokuntoutusjakson. Valtiokonttori maksaa kuolinpesälle hautausapua, jos kuolleen invalidin työkyvyttömyysaste on ollut vähintään 20 %.
Sotilasvammalain perusteella vähintään 20% sotainvalidit ovat oikeutettuja saamaan maksutta kotihoito- ja eräitä siihen liittyviä tukipalveluja. Näistä tulee sopia kunnan kotihoitoyksikön kanssa.
Lisätietoja
Aino Laakso
sosiaalityöntekijä
p. (040) 3145 743
Valtiokonttori
p.(09) 7725 8400
Sotainvalidien lounassetelit
Sotainvalideilla, joiden haitta-aste on vähintään 20% on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan ateriapalveluun. Ateriapalvelu on järjestetty sotainvalideille kotiin kuljetettuna ateriapalveluna, kotihoidon työntekijän tekemänä tai he ovat saaneet 30 kpl/kk lounasseteleitä voidakseen ruokailla ruokaravintoloissa.
Lounassetelien antaminen maksuttomana sotainvalidien käyttöön perustuu sotilasvammalainsäädäntöön, jonka tarkoituksena on turvata invalidien tarvitsemien palvelujen saatavuus. Palvelujen antamisessa noudatetaan tarveharkintaa. Avopalveluiden saamisen edellytyksenä on palvelujen tarve.
Näitä lounasseteleitä eivät voi käyttää muut kuin palveluun oikeutetut sotainvalidit. Lounasseteleitä ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön. Mikäli sotainvalidin puolesta aterian noutaa lounasravintolasta toinen henkilö, on siitä sovittava kunnan kotihoitoyksikön tai sosiaalityöntekijän kanssa.
Perusturvalautakunta on hyväksynyt 8.11.2007 § 160 vähintään 20 % sotainvalideille luovutettavien lounasseteleiden arvoksi vuonna 2008 8 euroa siitä alkaen, kun vanhan hintaiset 7,50 euron lounassetelit on käytetty loppuun.
Tiedustelut
Liisa Sulopuisto
Palveluohjaaja
(040) 3145 741
Lotat
Lottana tai pikkulottana toimineet voivat hakea maksutonta kuntoutusta Lotta Svärd Säätiön kautta. Säätiö myöntää myös raha-avustuksia henkilökohtaisiin terveydenhoito- ja sairauskuluihin. Kuntoutus voi olla avokuntoutusta tai laitoskuntoutusta. Kuntoutuksen saamiseksi tulee säätiölle toimittaa seuraavat asiapaperit:
1. Vapaamuotoinen hakemus, josta selviää toiminta sodan aikana, siviiliammatti ja onko aikaisemmin saanut kuntoutusta.
2. Jäljennös mahdollisesta rintamapalvelutunnuksesta.
3. Lääkärinlausunto (B-lomake) tämänhetkisestä terveydentilasta ja kuntoutuksen tarpeesta.
Hakemus liitteineen postitetaan osoitteeseen:
Lotta Svärd Suomen Naisten Huoltosäätiö
Mannerheimintie 93
00270 HELSINKI
Veteraanijärjestöt
Sotainvalidien Veljesliiton Mäntsälän osasto ry
puheenjohtaja Paavo Viitanen
Eerola-Kortistontie 29, 04530 Ohkola
p. 040 5718750
Mäntsälän Rintamaveteraanit ry
puheenjohtaja Aimo Tilsala
Kaakkumäentie 4B 12 04600 Mäntsälä
p.040 5079 345
sähköposti: aimo.tilsala(at)msoynet.com
Naisjaosto / puheenjohtaja Rauha Mattila
p. 040 501 5685
Mäntsälän Sotaveteraanit ry
puheenjohtaja Jukka Sipinen
Keskuskatu 19 C 34, 04600 Mäntsälä
p. 040 743 4963
sähköposti: jukka.sipinen(at)msoynet.fi
Naisjaosto / puheenjohtaja Impi Nikkinen
p. (019) 6884 702
Veteraaniasiain neuvottelukunta
Veteraaniasiain neuvottelukunnan tehtävänä on edistää veteraanien ja viranomaisten välistä tiedonkulkua ja seurata niiden palvelujen ja etuuksien kehitystä, joita veteraanit voivat käyttää.
Neuvottelukunta tekee veteraaniasioissa aloitteita ja esityksiä kunnan eri viranomaisille ja edistää seudullista yhteistyötä. Siinä ovat edustettuina Mäntsälän Rintamaveteraanit ry, Sotainvalidien Veljesliitto ry:n Mäntsälän osasto, Mäntsälän Sotaveteraanit ja Mäntsälän kunta.
Veteraaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Markku Hämäläinen
p. 050 4134580
Varapuheenjohtaja Kari Virolainen
p. 0400 463 691
Sihteeri Aino Laakso
p. 040 3145 743





