Luova hullu vai hullusti luova koulu

Yhteiskunnallinen muutos, jonka olemme kohdanneet siirtyessämme teollisesta yhteiskunnasta jälkiteolliseen yhteiskuntaan, on ollut leimallisesti muutosta informaation, kommunikaation ja viestinnän tavoissa ja teknologiassa. Tiedon määrä on lisääntynyt. Yksilö tarvitsee uusia keinoja: tieto-taitoa, tunneälyä, ymmärrystä ja viisautta. Oikeiden ratkaisujen tekeminen edellyttää kykyä arvopohjaisiin valintoihin.

Mikä on minulle tässä ja nyt oleellista ja tärkeää, jotta voin rakentaa tulevaisuutta tarkoituksenmukaisella tavalla?

Kasvavan ja kiihtyvän informaation, kommunikaation ja viestinnän maailmassa tarvitaan arvoja ja luovuutta. Yksilön olisi opittava valikoimaan tiedon virrasta oleellisia elementtejä, joista hän luovuudellaan yhdistelee tulevaisuudelleen hahmoa. Kyse on sekä yksilöllisestä että yhteisöllisestä hyvästä. Tähän haasteeseen Riihenmäen koulu, oppiva organisaatio, pyrkii vastaamaan.

Luova hulluus, joka merkitsee rohkeata vastausten etsintää tulevaisuuden haasteitten edessä, on uudenlaista koulukulttuuria jälkiteollisessa ajassa. On lupa kokeilla, yrittää, tehdä toisin, ajatella toisin – jopa erehdysten uhalla. Tärkeätä on, että erehdyksistäkin oppii. Riihenmäessä ei ole vain yhtä ja ainoata tapaa oppia. Me opimme monin erilaisin tavoin.

Luovuus koulun toimintaympäristönä tarjoaa valtavan haasteen. Haaste on kuitenkin otettava vastaan, jos aiomme kehittää yhteiskuntaa. Tarvitaan hullusti luovia ihmisiä, joiden tunneälylle ja avaralle ajattelukyvylle on jo peruskoulussa tietoisesti tehtävä tilaa.

Riihenmäen koulu tarjoaa turvallisen ja virikkeellisen ympäristön uusien ajatusten toteuttamiseen. Paitsi että opetamme oppimääriin liittyviä asioita, välitämme nuorillemme myös asenteita. Pyrimme rakentavaan, kriittiseen, joustavaan ja avara-alaiseen asenneilmastoon. Riihenmäen koulussa rohkaistaan ajatteluun, jossa kohtaavat informaatio, intelligenssi ja ideat. Koulutamme nuoria, jotka luovat aurinkoista asennetta ja valoa tulevaisuuteen.

Luovan hulluuden suunnitelma ja rehtorin aamukahvit

Jokainen opettaja laatii lukuvuodeksi oman luovan hulluuden suunnitelmansa. Näyttöjä on monipuolisesti portfoliosta oppimispäiväkirjaan. Tarkoituksena on, että jokainen opettaja saa pohtia, miten voi hyödyntää omaa luovuuttaan koulutyössä ja miten luovuutta voi välittää oppilaille.

Syyslukukaudesta 2005 on otettu käytäntöön rehtorin aamukahvit, johon kukin opettaja vuorollaan kutsutaan. Aamukahvilla nimensä mukaisesti juodaan kahvit ja nautitaan ”vierailevan” taiteilijan (opettajan) tuomasta kahvileivästä. Rehtori keittelee aamukahvit. Aamukahvilla puhutaan ”tärkeistä” asioista. Mitä kuuluu, miten pärjää, miten luova hulluus etenee tai onko puolukat ja omenatjo säilötty? Riihenmäessä aamukahvi on koettu mukavana, rauhallisena jutustelutuokiona ennen koulupäivän alkua. Samalla se kuitenkin on osa missiota: luovan hulluuden syventämistä ja hassutteluakin sanoilla.

Vuoden koulu 2009 -palkinto