Riihenmäen koulu Mäntsälässä Logo

Lukuvuosi 2002-03

RIIHENMÄEN KOULULLE UNICEFIN KUNNIAKIRJA
MAAILMAN LASTEN HYVÄKSI TEHDYSTÄ TYÖSTÄ

Riihenmäen koulu sai harvinaislaatuisen tunnustuksen 11.joulukuuta 2002. Unicefin pääsihteeri Carol Bellamy on myöntänyt koululle kunniakirjan maailman lasten hyväksi tehdystä työstä. Kunniakirjan luovutti Unicefin hyvän tahdon lähettiläs Markku Veijalainen yhdessä Unicefin kouluvastaava Kaisu Linkalan kanssa. Kunniavieraina olivat kansallismuseossa mm. rouva Eeva Ahtisaari ja Riihenmäen kummi Elisabet Rehn.

Tänä vuonna jaettiin kaksi kunniakirjaa. Toisen kunniakirjan pokkasi valtioneuvos Harri Holkeri. Tavallisesti kunniakirja myönnetään yksityisille henkilöille, mutta nyt oli vuorossa koulu.

Gaalasta virpomiseen Riihenmäen oppilaat kertoivat juhlayleisölle, miten koulussa on toimittu Unicefin puolesta. Suurin rahallinen tuotto on saatu taksvärkistä, johon lähes kaikki koulun oppilaat ovat osallistuneet. Yrityksissä on käyty virpomassa ja laulamassa sekä nyt ennen joulua tanssiryhmä esiintyy.

Asenteita on muokattu mm. kapinapäivänä, jonka teema oli suvaitsemattomuutta ja nurkkakuntaisuutta vastaan. Tuolloin luovutettiin päättäjille lapsen oikeuksien julistus otettavaksi huomioon opetussuunnitelmaa kehitettäessä. Viime keväänä koululaiset perustivat pakolaisleirin saadakseen tuntumaa maailman lasten arkipäivään vaikeimmissa mahdollisissa oloissa.

Olemme käyneet myös kertomassa muissa kouluissa Unicefista ja nyt on toiveita, että Mäntsälässä lähtee mukaan toisiakin opinahjoja, ilmeni oppilaitten kuvauksista.
Esimerkkinä muille Suomen Unicefin kouluvastaava Kaisu Linkala sanoo, että Riihenmäestä on otettu mallia kehitettäessä koulutoimintaa. Unicef-koulutoiminta etenee ripeästi. Riihenmäki aloitti ensimmäisenä Suomessa kaksi vuotta sitten. Nyt kouluja on mukana 14 ja lisää on tulossa koko ajan.

Idea toimintaan tuli jaetuista tiedoitteista, muistaa Unicef-toiminnan tienraivaaja Riihenmäessä, Riikka Hankonen. Yhdessä Eija Ruohomäen kanssa käynnistimme hankkeen. Antoisinta työssä on ollut se, että oppilaat ovat ottaneet työn omakseen ja kehittelevät koko ajan uutta.
Omassa kannanotossaan Riihenmäen koulun kummi Elisabet Rehn kiitti kummikouluaan aktiivisuudesta. Kummin ja koulun työ kulkee käsi kädessä ihmisoikeuksien puolesta. Tällainen työ on äärettömän arvokasta, muistutti Rehn.

Kunniakirjan saaneitten puolesta kiittänyt valtioneuvos Harri Holkeri kuvasi maailmaa monivammaiseksi. Suurin ongelma on köyhyys ja sen mukana tuleva puute kaikesta, erityisesti koulutuksesta.

Liian paljon on niitä lapsia ja nuoria, joilla on kädessään Kalasnikov. He osaavat ampua ja tappaa, mutta he eivät osaa lukea. Siinä on meille työsarkaa. Erityisen ongelmallinen on naisten tilanne.150 miljoonaa aliravittua

Unicefin vuosiraportti kuvaa maailman lasten hätää. Yli 110 miljoonaa lasta ei käy koulua ja 150 miljoonaa kärsii aliravitsemuksesta. Joka päivä 6000 lasta saa hiv-tartunnan.

Suomalaiset koululaiset ovat viime vuonna rikkoneet ennätyksiä avustustoiminnassa. Yli 100.000 lasta on osallistunut erilaisiin Unicefin kampanjoihin. Suosituin tapahtuma on ollut Unicef-kävelyt, joissa sponsorein on hankittu varoja Unicefille. Päivätyökeräyksessä on ollut mukana yli sata koulua. Tänä lukuvuonna avustuskohde on Nepalin teemalla maailman tytöt kouluun.

Kansallismuseon juhlatilaisuudessa Riihenmäen oppilaat esittivät afrikkalaisen tanssin. Juhlapuheen piti Unicefin edustaja Kimberly Payne Lesothosta. Juontajina olivat nuorten ohjelmista tutut Peltsi, Nadja ja Andreas.

Riihenmäessä juhlitaan omaa Unicef-toimintaa ensi tiistaina klo 18 alkaen. Juhlaan tulevien pyydetään ilmoittautumaan koulun kansliaan.

 

Unicefin pääsihteeri Carol Bellamy on myöntänyt Riihenmäen koululle kunniakirjan maailman lasten hyväksi tehdystä työstä.

 

Unicefin kunniakirjan luovutus

Irakin lasten puolesta

"Lapsilla on oikeus turvalliseen, sodattomaan lapsuuteen", "Unelmien pitää toteutua", "Irak ylös", "Piiloutukaa, tulkaa Suomeen",
"Uus pressa- Uus elämä".
Siinä muutamia Riihenmäen koulun oppilaitten
toiveita Irakin lasten auttamiseksi.
Riihenmäen koulun oppilaskunta järjesti Unicefin toteuttaman Irakin lasten rokotuskampanjan
tekemiseksi tunnetuksi tapahtuman, jossa oppilaat
saivat kirjoittaa toiveitaan Irakin lasten paremman tulevaisuuden puolesta. Kangaspalat ripustettiin koulun Kapinatorille. Samalla voi muistaa roposella hyvää hanketta.

Riihenmäessä kerättiin Irakin lapsille

Riihenmäen koululaiset tempaisivat Unicefin kampanjaan juomaveden saamiseksi Irakin sodan lapsiuhreille. Unicefin mukaan Basrassa on kymmenet tuhannet lapset vaarassa saastuneen juomaveden vuoksi. Unicef jakaa vettä ja kuljetuskanistereita perheille. Keräyksen tuotto oli satoja euroja.

Nepal- gaala Riihenmäessä

Riihenmäen koulun vanhemmat järjestivät yhteistyössä oppilaskunnan kanssa Nepal- gaalan. Illan ohjelmaan kuului mm. oppilaitten esittämä Nepalilainen tanssi. Unicefin Hyvän Tahdon Lähettiläs Eija Ahvo viihdytti sekä lauluillaan, soitollaan että pienillä tarinoillaan kuulijoita.
- Mitä kaikkea me olemmakaan saaneet, muistutti Ahvo. On hienoa, että koulun sisällä voidaan toimia maailmanlaajuissti. Nepalilaistytöillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin meillä. Vie varmaan sukupolven ennen kuin tytöille saadaan taatuksi peruskoulutus.
Heikki Lindroos Järvenpäästä esitti diasarjan, jossa hän kertoi omista matkoistaan Nepaliin. Hänellä on mm. kummilapsi siellä ja hän on tukenut kahden orpokodin rakentamista.
Riikka Hankosen johdolla oli loihdittu nepalilainen juhla- ateria, jollaiseksi sen teki lihan tarjoaminen. Alkujuomaksi tarjottiin Lassi, jogurtti- kasvissalaatti oli nimeltään Raita, linssikastike Dahl- Baht oli linssikastiketta. Maistelimme broilerin kanssa Tarkkan- vihannesmuhennosta ja juomana raikas vesi.
Suomessakin voi kokeilla Lassia:
3 dl jogurttia
1 dl vettä
1 rkl hienonnettua mintun lehteä
½ tl hienonnettua kuminaa
Yhdistä kaikki aineet ja nauti kylmänä ennen ateriaa tai sen jälkeen.

Gaalaan osallistui n. 70 henkeä ja tuotosta suurin osa lahjoitettiin Unicefille. Ruoka- aineet oli saatu lahjoituksena pääasiassa paikallisesta K- marketista.

Eija Ahvo
Eija Ahvo
Vanhemmat Ruokailu

Riihenmäessä juhlittiin

 


Suomen Unicef


Aikataulut | Kieliversiot | Kiertoajelu | Luova hulluus | Opettajat | Oppilaat | Oppilaskunta | Strategiat | Itsearviointi | Tapahtumat | Oppilashuolto | Opetuksessa tapahtuu | Tuntijako | Unicef-koulu | Vanhempainneuvosto | Viikon teko | Yhteystiedot

Koulun etusivu