PDFTulostaSähköposti

Pukkila-Mäntsälä -siirtovesihuoltolinja

Mäntsälän kunta yhdessä Pukkilan kunnan kanssa on suunnitteluttanut Mäntsälä - Pukkila siirtovesihuoltolinjaa, jonka pituus on noin 31 km. Linjan valmistuttua Pukkilan keskustaajaman jätevedet tuodaan siirtoviemäriä pitkin käsiteltäväksi Mäntsälän kirkonkylän jätevedenpuhdistamolle. Pukkilan ja Askolan rajalle rakenntavasta vesilaitosesta tuodaan yhdysvesijohtoa pitkin vettä Mäntsälään. Linja rakentaan valtion vesihuoltotyönä eli rakennuttajana hankkeessa toimii Uudenmaan ELY-keskus. Alustavan aikataulun mukaan linjan rakentaminen käynnistyy marraskuussa 2010 ja linja valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2012 lopulla. Linjan rakentaminen aloitetaan Mäntsälän jätevedenpuhdistamolta edeten kohti Pukkilaa. Työlupien hankinta käynnistyy Mäntsälän kunnan osuudella elo-syyskuussa 2010.

Tällä sivustolla tullaan pitämään yllä ajankohtaista tietoa hankkeen etenemisestä.