PDFTulostaSähköposti

Mäntsälän Vesi

Toimiston asiointiajat

ma klo 9 - 17
ti – to klo 9 – 15
pe klo 8.30 – 14

Yleistä

Mäntsälän Vesi on Mäntsälän kunnan omistama liikelaitos. Laitos on toiminut liikelaitoksena vuodesta 1995 lähtien ja toiminut nimellä Mäntsälän Vesi vuodesta 1999 lähtien.

Mäntsälän Veden toiminnan tarkoitus ja tavoite on hankkia ja toimittaa asiakkailleen riittävästi hyvälaatuista vettä sekä vastaanottaa ja puhdistaa asiakkailtaan tuleva jätevesi viranomaisten määräämien lupaehtojen mukaisesti. Toiminnan tulee lisäksi olla taloudellista ja omarahoitteista.

Laitosta sitovat tavoitteet talousveden laadun osalta ovat ne, että veden on täytettävä asetuksen 461/2000 mukaiset laatuvaatimukset. Jätevesien puhdistuksen osalta on velvoitetarkkailun tulosten oltava ympäristöluvan lupaehtojen mukaisia.

Vuoden 2008 alusta on Mäntsälän Vesi vastannut oman laitoksen käyttötehtävien lisäksi myös Pornaisten ja Pukkilan kuntien vesihuoltolaitosten käyttötehtävistä. Mäntsälän Veden toimintaympäristö on esitetty seuraavassa kuvassa. Kuvassa on esitetty Mäntsälän Veden sopimussuhteiset yhteistyölaitokset sekä alueella toimivia vesiosuuskuntia.

kaavio-pieni