Koulukuljetukset 2017 - 2018

Koulukuljetusta haetaan paperisella lomakkeella  Huomioi, että esiopetuskuljetusta ja koulukuljetusta haetaan eri lomakkeilla (Hakemus/päätös esiopetuskuljetuksesta tai Hakemus/päätös koulukuljetuksesta)!

Lomake toimitetaan sivistyspalveluihin osoitteeseen:

Mäntsälän kunta, sivistyspalvelut, Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä.

Koulukuljetuksen myöntämisperusteet löytyvät Mäntsälän kunnan koulukuljetusoppaasta, joka löytyy sivun oikeasta reunasta. Koulukuljetukset myönnetään kulloinkin voimassa olevien myöntämisperusteiden mukaisesti. Mikäli lapsella on voimassaoleva päätös koulukuljetuksesta tuleville lukuvuosille, uutta hakemusta ei tarvita.

Lukuvuoden 2017 - 2018 koulukuljetusanomusten käsittely:

Koulukuljetuspäätökset tullaan postittamaan kesäkuun aikana niille, jotka ovat toimittaneet koulukuljetushakemuksen määräaikaan mennessä. Loput hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Lukuvuoden 2017 - 2018 koulukuljetukset:

Kuljetukset pyritään hoitamaan pääosin samoin kuin lukuvuonna 2016 - 2017.

Kuljetusoppilaiden kuljetusajoista voi tiedustella takseilta, kouluilta ja koulutoimistosta.

Koulun kuljetuksia voi hoitaa useampikin taksiyrittäjä kuin luettelossa on mainittu.

Koulu ja pääsääntöinen toimija: muutokset mahdollisia

Arola

Liikenne Lampola Oy 0400 200329

Lukko

K-Max Oy 045 184 9299

 
Hepola

Inter Kuljetus Oy 044 744 5585

K-Max Oy 045 184 9299

Mäntsälän Palvelutaksi Ky 0400 346 730 (vain puhelut)

 
Myllymäki

Inter Kuljetus Oy 044 744 5585

Mäntsälän Palvelutaksi Ky 0400 346 730 (vain puhelut)

 
Hirvihaara

K-Max Oy 045 184 9299

Hyökännummi

Korsisaari Oy 044 424 2445 (Ohkolan suunta)

Liikenne Lampola Oy 0400 200 329 (Arolan suunta)

 
Numminen

Liikenne Lampola Oy 0400 400 323

Ohkola

Korsisaari Oy 044 424 2445

Saari

Mannerkiven Liikenne Oy 044 090 7994

 
Kirkonkylä

Inter Kuljetus Oy 044 744 5585

Mäntsälän Palvelutaksi Ky 0400 346 730 (vain puhelut)


Sälinkää

K-Max Oy 045 184 9299

Sääksjärvi

Inter Kuljetus Oy 044 344 4499

Takaisin ylös