Arkkitehtuuripolitiikka

ARKKITEHTUURISEMINAARI MÄNTSÄLÄSSÄ 4.5.2015: VIIHTYISÄ KESKUSTA - KUNTALAISTEN YHTEINEN OLOHUONE

Maanantaina 4.5.2015 klo 13–17 Mäntsälän kunnantalon valtuustosalissa, Heikinkuja 4.

Tilaisuus on osa Maaseutu ja urbaani kohtaavat -teemalla vietettävää Uusimaa-viikkoa. Sen järjestää Arkkitehtuurin tiedotuskeskus yhdessä Mäntsälän kunnan, Uudenmaan  ELY-keskuksen ja Uudenmaan liiton kanssa.

Rakennetun ympäristön vastuullista, kokonaisvaltaista ja laatutietoista kehittämistä pohtii seminaarissa edustava joukko alue- ja kuntahallinnon toimijoita yhdessä tutkijoiden ja suunnittelijoiden kanssa. Puhujina ovat mm. kaupunkitutkija Leo Kosonen, Vantaan kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine sekä paikallisista arkkitehtuuri-poliittisista ohjelmista väitöskirjaa tekevä arkkitehti Petri Tuormala. Vuorovaikutteisia kaupunkikehittämisen ‘täsmäiskuista’ kertoo arkkitehti Heikki Riitahuhta Uusi kaupunki  -kollektiivista.

Viihtyisä keskusta – kuntalaisten yhteinen olohuone -seminaarissa keskustellaan myös paikallisten arkkitehtuuripoliittisten ohjelmien vaikutuksista ja jaetaan kokemuksia päättäjien, viranomaisten ja asukkaiden välisestä yhteistyöstä. Demos Helsingin Tuuli Kaskisen moderoimaan vaikuttajapaneeliin osallistuvat Järvenpään kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen, Mäntsälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anna Helin, Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz sekä Tuusulan kuntakehitysjohtaja Hannu Haukkasalo.

Seminaari on avoin kaikille aihepiiristä kiinnostuneille. Tervetuloa!

SEMINAARIN AINEISTOA:

Seminaarin alustava ohjelma:

13.00 Tilaisuuden avaus
Esko Kairesalo, Mäntsälän kunnanjohtaja
Ossi Savolainen, Uudenmaan maakuntajohtaja
Aimo Huhdanmäki, Uudenmaan ELY-keskus, yksikön päällikkö
 
Yhteisen olohuoneen tunnusmerkit, puitteet ja kehittämistarpeet
Leo Kosonen, yliarkkitehti, kaupunkitutkija
 
Kohti yhteistä visiota? – arkkitehtuuripoliittiset ohjelmat paikallisina dynamoina
Petri Tuormala, arkkitehti, tutkija
 
Koululaiset visionääreinä – kokemuksia käyttäjätiedon hankinnasta
Jaana Räsänen, Arkkitehtuurikasvatuksen asiantuntija, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus
 
14.30 Kahvi
 
15.00 Maaseutu ja urbaani kohtaavat – Uudenmaan arkkitehtuuripoliittinen ohjelma päivitetty
Tuula Palaste-Eerola, maakunta-arkkitehti, Uudenmaan liitto
  
 Laatua ja identiteettiä! – Vantaan arkkitehtuuripolitiikan toinen kierros
NN, nn, Vantaa
 
Arkkitehtuuripolitiikasta potkua? – Kirkkonummelle oma ohjelma
Seppo Mäkinen, kaavoitusarkkitehti, Kirkkonummi
 
Taajamavisio kuntalaisen ja rakentajan näkökulmasta
Tero Vanhanen, kehitysjohtaja, Hartela-yhtiöt, mäntsäläläinen 
 
Uusi Sipoo – kaupunkikehittämisisku Sipooseen
Emma Johannson, arkkitehti, Uusi kaupunki -kollektiivi
 
Laatu on poliittinen valinta
Moderaattori: Tuuli Kaskinen, Demos Helsinki
 
Pyöreän pöydän keskustelijat:
Anna Helin, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Mäntsälä
Fredrick von Schoultz, apulaiskaupunginjohtaja, Porvoo
Hannu Haukkasalo, kuntakehitysjohtaja, Tuusula
Erkki Kukkonen, kaupunginjohtaja, Järvenpää
 
Kommentaattorit:
Leo Kosonen, yliarkkitehti, kaupunkitutkija
Tapio Sillfors, kaavoitusinsinööri, Mäntsälä
Tiina Valpola, toiminnanjohtaja, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus
Jussi-Pekka Aukia, toimittaja, historioitsija ja muusikko, Mäntsälä
 
17.00    Tilaisuus päättyy
 
Lisätietoa seminaarista:
Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, toiminnanjohtaja Tiina Valpola, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.,  +358-40–737 2621
Tuula Palaste-Eerola, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., +358-50-585 1332
Seuraa myös: http://archinfo.fi/2015/03/arkkitehtuuripoliittinen-seminaari-mantsalassa-4-5-2015-viihtyisa-keskusta-kuntalaisten-yhteinen-olohuone/ 

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/1430361100589889/

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Mäntsälän kuntaArkkitehtuurin tiedotuskeskusUudenmaan ELY-keskus ja Uudenmaan liitto
 
Takaisin ylös